Siirtolapuutarhojen suosio on kasvanut Suomessa vauhdilla 2000-luvulla. Suuri osa siirtolapuutarhoista on kuitenkin perustettu jo Suomen ensimmäisen siirtolapuutarhabuumin aikaan 1930- ja 1940-lukujen tuntumassa, eikä 2000-luvulla ole tullut enää kuin yksittäisiä uusia puutarhoja, vaikka kiinnostusta olisi valtavasti. Taustalla on taloudellisia syitä, kertoo Suomen Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtaja Pertti Laitila.
– Kokonaan uuden siirtolapuutarhan perustaminen tulee nykypäivänä todella kalliiksi, mikä nostaisi myös mökkien hinnat tähtitieteellisiksi. Esimerkiksi Pirkkalaan on suunnitteilla uusi siirtolapuutarha, ja asiasta on käyty kädenvääntöä yli 20 vuotta, Laitila sanoo.
Laitila arvioi, että uusien siirtolapuutarhojen perustamista hankaloittaa se, että nykyään kunnat harvemmin ryhtyvät projektien rahoittajiksi.
Helsingin kaupungin tonttiasiamies Maria Mannisto kertoo, että Helsingin yhdeksästä siirtolapuutarhasta uusin on vuodelta 1977. Helsingin alueelle on ollut valmiiksi kaavoitettuna kaksi uutta siirtolapuutarhaa jo 5–10 vuoden ajan, mutta yksityisiä rahoittajia ei ole vielä löytynyt. Suurin osa Helsingin vanhoista siirtolapuutarhoista on aikoinaan perustettu kaupungin verorahoilla.
– Kun saimme Marjaniemen siirtolapuutarhaan lisää palstoja vuonna 2009, hakijoiden määrä oli valtava. Näille kahdelle uudelle puutarhalle olisi kyllä tulijoita, Mannisto sanoo.
Laitilan mukaan siirtolapuutarhat ovat olleet perinteisesti eläkeläisten suosiossa, mutta 2000-luvun buumin aikana niistä ovat innostuneet myös nuoret aikuiset – ja erityisesti perheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Siirtolapuutarha nähdään turvallisena kyläyhteisönä ja vaihtoehtona niin sanotulle perinteiselle kesämökille.
Mannisto huomauttaa, että varsinkin vanhat siirtolapuutarhapalstat ja -mökit ovat usein kulkeneet pitkään samassa suvussa.
Askeettista tai kaikilla mukavuuksilla
Laitila kertoo, että Suomessa on tällä hetkellä noin 60 siirtolapuutarhaa, joilla on yhteensä noin 6 000 puutarhapalstaa. Varsinkin suurilla paikkakunnilla on usein jopa satojen palstojen puutarhoja.
Laitilan mukaan palstojen koot vaihtelevat noin 250 neliöstä jopa lähemmäs tuhatta neliötä ja myös palstoilla olevien mökkien koot vaihtelevat.
– Vanhimmissa siirtolapuutarhoissa mökit ovat yleensä hyvin pieniä, jopa leikkimökkiin verrattavia, joihin ei tule lainkaan vettä, kun taas uudemmilla puutarhoilla mökkikoot ovat kasvaneet ihmisten tarpeiden mukana – on jopa sisävessaa ja suihkua. Osahan etsii puutarhoista alkeellisuutta ja nostalgiaa, kun taas osa haluaa olla mökillä mahdollisimman mukavasti.
Laitilan mukaan Suomen siirtolapuutarhat toimivat niin, että palstasta maksetaan vuokraa aluetta hallinnoivalle taholle ja lisäksi ostetaan palstalla oleva mökki ja kasvillisuus. Mökkien hinnat vaihtelevat noin 20 000 eurosta yli 100 000 euroon.
Laitilan mukaan siirtolapuutarhat ovat julkisia puistoalueita, joille ovat tervetulleita tutustumaan myös muut kuin oman palstan ja mökin hankkineet ihmiset.
– Siirtolapuutarhat ovat yhteisöllisiä alueita: mökkiläisten on tärkeä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olla valmiita noudattamaan sääntöjä, sillä sääntöjähän jokaisessa siirtolapuutarhassa on, Laitila huomauttaa.
Laiminlyöntiä tai häiriökäyttäytymistä
Siirtolapuutarhojen säännöissä on pientä alueellista vaihtelua, mutta tietyt asiat yleensä toistuvat: Suurimman osan palstasta pitää olla kasvillisuuden peitossa, eli esimerkiksi patioille on usein tarkat maksimimitat. Monesti vaatimuksena on vähintään yksi hedelmäpuu, ja palstan pitää olla hoidettu, kertoo Laitila.
Laitilan mukaan sääntöjä noudatetaan pääosin hyvin, mutta aina joukosta löytyy joku, joka ei noudata sääntöjä ja työllistää puutarhaa ylläpitävän yhdistyksen koko kesäksi – oli sitten kyse palstan hoidosta, sääntöjen vastaisesta rakentamisesta tai häiriökäyttäytymisestä.
– Kyllähän sen ymmärtää, että jos siirtolapuutarhassa on 300 palstaa, joiden välissä on yksi täysin villiintynyt alue, jossa on siruetanoita tai muuta, eihän se kuulu alueen puistomaiseen luonteeseen.
Laitilan mukaan häiriköistä on monesti vaikea päästä eroon. Helpoin tie vuokrasopimuksen purkamiseen on sellainen, jossa mökkiläinen on jättänyt palstan vuokrat pitkään maksamatta.
Laitila kertoo, että tyypillisesti käydään jonkinlainen neuvottelu, jossa pyritään pääsemään yhteisymmärrykseen.
– Monesti ne ovat aika pitkiä prosesseja, jotka riippuvat siitä, kumpi osapuoli on sitkeämpi ja kumpi antaa periksi.
Laitilan mukaan siirtolapuutarhojen toimintakausi on yleensä huhtikuun alusta lokakuun loppuun, jolloin osa mökkiläisistä asuu alueella vakituisesti. Siirtolapuutarhat ovat usein ryhmäpuutarhakaavassa, eikä niitä siten ole tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Laitilan mukaan osa mökkiläisistä viettää aikaa mökillä myös kauden ulkopuolella.