Hallitus on ottanut itselleen vallan työmarkkinajärjestöiltä, eli toimii niinkuin pitääkin. Suomi on demokratia ja meillä on demokraattisesti valittu hallitus, jonka toivonkin tekevän päätöksiä. Olisi hienoa elää sopimusyhteiskunnassa, jossa voitaisiin reilusti sopia työelämän ja sosiaaliturvan pelisäännöistä.
Sellaiseen ei kuitenkaan tulla koskaan pääsemään. Sopimusyhteiskunnassa pärjäävät ne, joilla on äänekkäimmät puolestapuhujat. Siksi me tarvitsemme demokratiaa ja hallitusta, joka pystyy päättämään asioista, jotka maan talouteen vaikuttavat.
Mutta vaikka olen sitä mieltä, että hallituksen tulee käyttää valtaa, en kuitenkaan pidä siitä, miten se sen tekee. Tämänhetkiset leikkaukset työmarkkinoilla eivät ole oikeudenmukaisia, koska ne koskevat eri aloja epätasa-arvoisesti. Mikäli halutaan leikata palkansaajilta, tulisi leikata tasapuolisesti kaikilta. Ongelmalliseksi homman kuitenkin tekee se, että kaikki työelämän säännöt eivät ole lähtöisin laista, vaan työehtosopimuksista. Näin ollen hallitus voi puuttua vain niihin, joista laissa jotain lukee. Ja lailla on määrätty esimerkiksi, että sunnuntaityöstä maksetaan erillinen korvaus ja että sairasta ihmistä ei rankaista ansionmenetyksellä.
Tässä kohtaa pallon voikin heittää takaisin työntekijäjärjestöille. Työehtosopimuksilla on lain ohi aikoinaan neuvoteltu työsuhteisiin parannuksia, joita pitäisi nyt pystyä tarkastelemaan uudestaan. Sopimista on yritetty, mutta lopputulokseen ei olla päästy. Nyt pitää yrittää uudelleen, jotta voisimme estää kaavailtujen leikkausten loppuunviemisen.
Aloittaa voitaisiin vaikka lomarahoista. Lomarahaa maksetaan palkan perusteella, siitä leikkaaminen siis koskisi tasaisesti sen mukaan, miten paljon kukakin tienaa. Lomaltapaluurahoja tuskin ainakaan enää alkuperäisessä tarkoituksessaan tarvitaan, onhan ne aikoinaan kehitelty varmistamaan ihmisten paluu työpaikalle loman jälkeen.
Toinen käsittämätön jäänne menneestä ovat pekkaspäivät. Eli siis ylimääräiset palkalliset vapaapäivät, jotka on aikoinaan annettu työntekijöille kompensoimaan 40 tuntisia työviikkoja. Työelämän asiantuntijat osaavat varmasti nimetä vastaavanlaisia keinoja vielä lisääkin. Nyt on lopetettava omien saavutettujen etujen puolustaminen ja päästävä eroon ajattelumallista, jossa muilta voidaan ottaa, mutta ei minulta. Jos kaikki antavat jotain, ei tarvitse leikata toisilta niin paljon.
Henna Rantasaari
kaupunginvaltuusto, Seinäjoki (Vihr.)