LEFFAVINKKI
Ikitie (Ensi-ilta 15.9.2017)
Ohjaus: AJ Annila
Käsikirjoitus: Antti Tuuri, AJ Annila, Aku Louhimies
Pääosissa: Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Hannu-Pekka Björkman
”Kun suljin kirjan, huomasin itkeväni. Tiesin, että halusin tehdä tämän elokuvan.”
Näin kuvailee elokuvaohjaaja AJ Annila kirjailija Antti Tuurin menestyskirjaa Ikitie, jonka hän päätti muuttaa elokuvaksi.
Ihan hyvä lähtökohta. Antti Tuuri on menestyskirjailija, jonka kirjoista Ikitie on jo kuudes elokuvamuotoon päätynyt. Lakeuden kutsu kääntyi elokuvaksi Finlandia-palkinnon jälkeen, ja Rukajärven tie oli 90-luvun katsotuin kotimainen elokuva.
AJ Annila taas kuuluu Suomen nousevan elokuvakentän tähtiin, joista ei tiedä, ovatko he lintuja vai kaloja.
Vuoden 2006 Jadesoturi oli suurella rahalla tehty suomalais-kiinalainen fuxia-spektaakkeli, jonka ei kaiken järjen mukaan olisi ikinä pitänyt valmistua. Kaksi vuotta myöhemmin Annila teki historiallisen kauhuelokuvan saunasta. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.
Projekteja tuli ja meni, ja suurin osa niistä jäi ison maailman isojen poikien isoiksi puheiksi, mutta Ikitie valmistui.
Annilan ja Tuurin yhdistelmä on vähintäänkin mielenkiintoinen, eikä nyt puhuta mistään pienen rahan puuhastelusta, sillä Ikitien budjetti nousi yli kolmeen miljoonaan.
Liikaa, liian vähän. Rauhaisa maatalonisäntä Jussi Ketola (Tommi Korpela) kuskataan kotipitäjästään Neuvostoliittoon. Epäonnistunut muilutus päättyy luoteihin, tajuttomuuteen ja heräämiseen sairaalassa rajan väärällä puolella Kallosen (Hannu-Pekka Björkman) ojentaessa Ketolalle uuden passin, uuden nimen ja uuden elämän työläisten paratiisissa.
Elokuva käsittelee tekijöidensä mukaan niin idealismia, vapautta ja nykyaikaa kuin kansainvälisyyttä ja suomalaisuuttakin, mutta siitä vain pieni osa välittyy kameran läpi.
Yhdysvalloista saapuneiden suomalaissiirtolaisten elämään Neuvostoliitossa keskittyvä elokuva pyrkii olemaan paljon ja käsittelemään hyvin vakavia asioita. Lopputuloksena elokuva valitettavasti käsittelee pinnallisia ihmissuhteita pintapuolisesti ja kaikkea muuta aivan liian vähän, antamatta katsojan juuri saada otetta mistään tarvittavasta.
Pieni elokuva suurista asioista päätyy valitettavasti olemaan liian pieni elokuva liian suurista asioista.
Miikka Moilanen