Kolumni

Ute­liai­suu­des­ta, muu­tois­ta ja muu­tok­sis­ta

Jane Trygg-Kaipiainen
Jane Trygg-Kaipiainen
Kuva: Jarno Pellinen

Olen asunut usealla eri paikkakunnalla, ja kaikista olen saanut eväitä erilaisten ilmiöiden ymmärtämiseen.

Tiedän, miltä tuntuu asua vieraassa maassa.

Tiedän myös, millaista on asua tehdaspaikkakunnalla, jossa suuri osa ihmisistä käy kolmivuorotyössä paikkakunnan tehtaassa.

Olen muuttanut Suomessa myös täysin uusiin oloihin, joissa kaikki muut paitsi oman perheeni jäsenet ovat olleet tuntemattomia. Nimittäin Vaasassa asui tänne muuttomme aikaan yksi Ruotsissa tutuksi tullut perhe.

Suunnitellessamme muuttoa Pohjanmaalle olimme jo muuttokouluja käyneet ja suhtauduimme uuteen ympäristöön uteliaasti.

Meitä varoitettiin rannikon ruotsinkielisten murteista. Hyvällä ruotsin kielen taidolla varustautuneelle oli tosiaan yllätys, kun ei ymmärtänytkään paikallisia murteiden puhujia.

Omaa murteiden ymmärtämistäni on helpottanut nyt jo 40 vuotta kestänyt kieliharjoittelu. Parhaaseen tulokseen päästäkseni olen ollut ahkerasti kontaktissa ruotsinkielisten naapurien kanssa.

Mustasaaren Sepänkylään päädyimme asumaan ihan sattumalta. Oli kätevä asua lähellä työpaikkaa ja silloisten hyvien bussiyhteyksien päässä Vaasan keskustasta ja sen palveluista.

Muutamassa vuosikymmenessä Sepänkylä on kokenut täydellisen muutoksen maalaiskylästä Mustasaaren kaupunkimaiseksi keskustaksi.

Tänne on rakennettu paljon, ja täällä asuu valtavasti muualta muuttaneita.

Vanhat sepänkyläläiset saattavatkin katsoa nykyistä, erilaista kyläänsä hieman oudoksuen. Kestää aikansa, ennen kuin vanhat ja uudet asukkaat ja ajatukset sopeutuvat toisiinsa.

Minultakin on kulunut vuosia saada aito tunneside asuinpaikkaani. Mutta nykyään esittelen itseni: Hei! Olen Jane Mustasaaresta.

Maasta taivaaseen ja kaikki siltä väliltä kuulostaa suureelliselta. Mutta sen lyhyemmin en pysty kuvaamaan kiinnostukseni kohteita. Niitä on paljon, ja niistä aion kirjoittaa kolumneissani.

Tähtitaivaan ilmiöiden tarkkailu lähiympäristössä antaa paljon, maaperän salaisuudet myös, ja luonto tarjoaa lukemattomia elämyksiä.

Mikään ei silti ole mielenkiintoisempaa kuin ihmiselämän ilmiöiden tarkastelu. Mustasaaressa on riittänyt ihmettelemistä joka lähtöön.

Uteliaan ihmisen kannattaa uuden vuoden alkaessa sukeltaa kylien revyyperinteeseen ja testata omaa murteiden ymmärtämistään!

Kirjoittaja on mustasaarelainen senioritoimija.