Seinäjokelainen Janne Karppinen on kaivanut varastonsa uumenista punaisen nutun ja muhkean tekoparran. Rekkakuskina työskentelevä perheenisä heittäytyy jouluaattona pitkästä aikaa tuttuun tehtäväänsä joulupukkina.
Edellisestä kerrasta on kulunut jo kuusi vuotta, mutta taukoon on hyvä syy.
– Tyttäremme syntymän jälkeen sovin vaimoni kanssa, että teen vielä yhden joulun pukkina, jonka jälkeen keskityn perheeseen.
Syksyllä lapsi aloitti koulutiensä, ja Karppinen koki, että on aika herättää sisäinen kuuraparta jälleen henkiin.
Isän jalanjäljissä
Aattopäivän rutiini alkoi Karppisen ollessa vasta 15-vuotias. Mallia näytti hänen isänsä, joka keikkaili joulupukkina vuosittain. Kun isän tilauskalenteri alkoi täyttyä, teini-ikäinen Karppinen päätti auttaa ja ottaa osaa keikoista kontolleen.
– Ensimmäisenä vuonna vierailin viidessä kodissa, seuraavana määrä nousi jo kymmeneen.
Vuosien varrella vierailukohteet vakiintuivat, ja lopulta hänen ei tarvinnut mainostaa palveluaan missään. Varaukset hoituivat usein jo marraskuun puolella.
– Äitini hoiti silloin kirjanpidon, ja sain itse keskittyä täysin rooliini joulupukkina.
Karppinen kiersi joulupukkina nuoresta pojasta aina kolmikymppiseksi saakka. Viiteentoista vuoteen mahtuu ikimuistoisia kohtaamisia ja kantapään kautta oppimista.
– Kerran minut istutettiin pukin tamineissa takan viereen. Lahjojenjaon loppupäässä hiki virtasi niin, etten meinannut nähdä mitään, hän muistelee naureskellen.
Tärkeintä on olla läsnä
Joulupukin työssä on kehuttava tuntipalkka, ja ajatus helposta tienaamisesta saattaa houkuttaa monia. Valkoparran vierailu on kuitenkin monelle lapselle joulun kohokohta, joten on tärkeää, että pukki osaa luoda tilanteesta ainutlaatuisen.
Sukkela reagointikyky tulee tarpeeseen, mikäli perheen sylivauva kiskaisee pukilta parran lähes irti tai utelias lapsi ihmettelee, onko kyseessä todella sama pukki kuin viimeksi. Tällaisista hetkistä myös Karppisella on kokemusta.
– Tilanteissa täytyy vain elää mukana. Joskus saatan sanoa, että pukki tapaa niin monta lasta, että aivan kaikkea ei voi valitettavasti muistaa.
Karppinen myöntää inspiroituvansa muista pukeista. Esimerkiksi omassa kodissa vieraillut laulava joulupukki on saanut musiikkia harrastavan Karppisen harkitsemaan, pitäisikö myös hänen ottaa musiikkiesitys osaksi omia vierailuitaan.
Tämän lisäksi on pari asiaa, jotka nostavat kokeneen joulupukin niskakarvat pystyyn.
– Kumisia naamareita käyttäviä pukkeja en ymmärrä. Ne näyttävät monesti enemmän pelottavilta kuin jouluisilta, hän kertoo.
Vastaan on tullut myös pieni määrä perheitä, joissa pukille tarjotaan terästettyä joulujuomaa tai konjakkihuikkaa. Näistä Karppinen kieltäytyy ehdottomasti.
– Jokainen lapsi on oikeutettu raittiiseen jouluun.
Lepo vaihtuu kiireeseen
Lasten kanssa työskentely on Karppiselle tuttua myös hänen toisen pitkäaikaisen työnsä ansiosta. Hän kertoo tutustuneensa jo pienenä tivolialaan, ja on kiertänyt Suomea tivolin mukana useana kesänä.
– Taisin olla seitsemänvuotias, kun olin ensimmäistä kertaa mukana kasaamassa muun muassa pomppulinnoja. 13-vuotiaana pääsin kasaamaan isompia laitteita, ja sen jälkeen olen toiminut rivimiehenä ja kenttäpäällikkönä.
Tänä vuonna Karppinen päätti viettää kesän koulun aloittaneen tyttärensä kanssa, ja tivolityö sai väistyä. Tästä seurasi poikkeuksellisen paljon vapaa-aikaa, joka osaltaan tasapainottaa tulevia aattopäivän kiireitä.
– Tauon aikana oppi uuteen joulurutiiniin, jossa sai syödä milloin haluaa ja rojahtaa sen jälkeen sohvalle katsomaan televisiota.
Pukin rooliin palaaminen vaati myös neuvottelua perheen kanssa. 7-vuotiaalle tyttärelleen Karppinen kertoi, että oikea Joulupukki tarvitsee apuria, onhan tämä aattona kovin kiireinen. Lopulta lapsi ymmärsi, että isän hyvät välit Joulupukkiin voivat auttaa omien lahjatoiveiden toteutumisessa.
– Hän sanoi, että jos lähdet pukin apuriksi, niin saan varmaan toivomani kellopuhelimen, Karppinen kertoo hymyillen.
Katso jutun nettiversiosta Joulupukin terveiset lukijoille.
