Ukrainassa Kiovassa viranomaiset kertovat ilmapuolustuksen ampuneen alas toistakymmentä lennokkia yön aikana. Pääkaupunkiin kohdistui ilmaisku myös edellisyönä.
Kaupungin sotilashallinnon johtaja Serhi Popko sanoo hyökkääjän käyttäneen Shahed-lennokkeja ja iskun kestäneen kolme tuntia. Venäjä on käyttänyt iranilaisvalmisteisia Shahed-lennokkeja useaan otteeseen yli vuoden kestäneen hyökkäyssodan aikana.
Mahdollisista kuolonuhreista tai iskun aiheuttamista vahingoista ei Popkon mukaan toistaiseksi ole tietoa.
Kaupungin sotilashallinto oli aiemmin antanut varoituksen ilmaiskuista ja neuvonut asukkaita pysymään suojissa. Popko kertoo, että ilmahälytyksiä on Kiovassa tullut sodan aikana yli 800.
Myös keskiviikon vastaisena yönä Ukraina kertoi Kiovassa ammutun alas yli kymmenen Shahedia. Niiden kappaleita osui eri puolille Kiovaa.
Lisäksi Venäjä iski keskiviikkona Izmajilin satamaan lähelle Romanian rajaa ja vahingoitti muun muassa viljavarastoja ja hallintorakennuksia. Izmajil toimii nyt ukrainalaisten maataloustuotteiden vientireittinä, joka kulkee Romanian kautta.
Venäjällä viranomaiset ovat puolestaan kertoneet ampuneensa alas seitsemän lennokkia Kalugan alueella alle 200 kilometrin päässä pääkaupungista Moskovasta. Aiemmin alas ammuttujen lennokkien määräksi kerrottiin kuusi, mutta lukua sittemmin päivitettiin.
Vastaavia iskuja on ollut viime päivinä useita. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti viikonloppuna, että sota on tulossa Venäjälle.