Jotkut näkevät työperäisen maahanmuuton Suomen talouden pelastajana. Osa taas on hyödyistä täysin vastakkaista mieltä. On puhuttu, ihan aiheesta, työperäisen maahanmuuton palkkatason alarajasta.
Itse kannatan työperäistä maahanmuuttoa. Siihen liittyy kuitenkin monia ongelmia, joita tulisi korjata. Työperäisen maahanmuuton tulee olla kansantaloudellisesti kannattavaa.
Suomalaisen ”hyvän hallinnon” rattaissa ei ole helppoa. Erilaiset huijaukset lienevät myös näissä yleisiä.
Työperäisen maahanmuuttajan on saatava työ- ja oleskelulupa, jotta hän voi jäädä Suomeen töihin. Tätä edeltää melkoinen hakujumppa luukulta luukulle.
Usein maahan tullaan työnhakumatkalle kolmen kuukauden turistiviisumilla. Tähän on jo tavallisesti tarvittu Suomessa asuvan henkilön sitoumus tulijan elättämisestä ja kulujan maksamisesta. Tämän esivaiheen dokumentit ovat passi ja viisumi.
Suomeen saapumisen jälkeen on hankittava asunto ja löydettävä luotettavana pidettävä työnantaja, joka lupaa pysyvän työsopimuksen. Työnantaja joutuu antamaan viranomaiselle yksityiskohtaisen kirjallisen selvityksen työsuhteeseen liittyvistä seikoista. Hakijan tulee antaa työnantajalle tiedot opintosuorituksistaan ja ammattitaidostaan. Tulee varmistua, että työstä syntyy riittävä toimeentulo, jonka jälkeen voi suunnitella oleskeluluvan hakemista. Ennen oleskeluluvan hakua on haettava henkilötunnus, kotikuntaa, otetaan sormenjäljet ja valokuvakoodi poliisin rekisteriin, verottajan todistus verorästeistä, jne. Hän ei saa mm. pankkitunnuksia, ennen kun on saanut henkilötunnuksen ja kotikunnan.
Ilman pankkitunnuksia ei voi käyttää hakumenettelyssä nettipalveluita ja ilman tätä haku on erittäin työlästä ja myös kallista.
Oleskeluluvan hakua suunnitellessa on huomioitava työtehtävä, jota aiotaan ryhtyä tekemään. Työluvan voi saada vain sellaisiin tehtäviin, joihin ei löydy suomalaista tai EU-maan kansalaista tekijäksi. Tarveharkintaan on saatava ely-keskukselta myönteinen lausunto. Valmisteluvaiheiden jälkeen, varsinainen oleskeluluvan hakeminen tehdään Maahanmuuttovirastolle. Tänne on varattava aika, jota voi joutua odottamaan jopa kuukausia.
Jos kaikki edellytykset hakijan kohdalla toteutuvat, lupa voidaan myöntää aluksi vuodeksi ja vaan tarkoin rajatun työnantajan ja työtehtävän tekemiseen. Kolme kuukautta ennen väliaikaisen oleskeluluvan määräajan loppumista hän voi hakea neljän vuoden jatkolupaa. Edellytys on, että hän osoittaa ansainneensa riittävästi, työsuhteen jatkuvan ja on muutoin ollut nuhteeton.
Tavallisesti henkilö joutuu myös hakemaan kelakortin, aloittamaan kieliopinnot, täydennyskoulutuksen, kotoutuskoulutuksen, ryhtymään työvoimaviranomaisen asiakkaaksi, asioimaan sosiaali- ja terveyspalveluissa, kunnassa, pankissa, hankkimaan verokortin, jne. Viiden vuoden työskentelyn jälkeen hän voi saada pysyvän oleskeluluvan, jolloin hänellä on mahdollista vapaasti valita työpaikkansa.
Voi vaan kuvitella, miten kielitaidoton kouluttamaton työnhakija tässä viidakossa selviää. Kun suomalainen byrokraatti on tämän kaiken sopan keksinyt, on hän myös keksinyt siihen ratkaisun. On palkattu runsaasti lisää viranomaisia avustamaan ja kouluttamaan maahanmuuttajia. Avustajat pyrkivät optimoimaan kaikki mahdolliset avustus- ja tukitavat sekä maahanmuuttajan oikeudet. Tällä vaan on se huono puoli, että kustannukset karkaavat käsistä. Työperäiseen maahanmuuttoon liittyvä byrokratia on niin kallis, että pienipalkkaisesta työstä on lähes mahdotonta saada kansantaloudellisesti kannattavaa.
Ennen kun pienipalkkainen työperäinen maahanmuuttaja voi aloittaa työn, on julkista rahaa kulunut erittäin paljon. Lisäksi koko sopeutumisajan oheis- ja tukipalvelut maksavat merkittävästi. Jos tulija asettuu pääkaupunkiseudulle, ei hänen pieni palkkansa riitä asumiseen eikä muihin elinkustannuksiin. Niinpä hänelle joudutaan antamaan maksimaalinen asumistuki ja muita sosiaalietuisuuksia. Tukien määrä ylittää reilusti työstä kertyvät verotulot. Yksinkertaisella laskuopilla voi todeta, että yhteiskunnan talouteen syntyy pelkkää miinusta. Maaseudulla asuttaessa tämä hyötysuhde on toki selvästi parempi.
Miten monimutkaista lupabyrokratiaa voisi yksinkertaistaa, nopeuttaa ja tehdä se halvemmaksi? Kustannussyistä on pakko karsia myös maahanmuuttoon liittyviä tukipalveluita. Etusijalla pitäisi olla halvan asumisen paikkakunnat. Tämä mahdollistaisi maahanmuuttoa myös alemman palkkatason tehtäviin. Ensisijaisesti tarvitaan mahdollisimman hyvin koulutettuja ja hyväpalkkaisia työperäisiä maahanmuuttajia. Toivotaan hallitusohjelmasta tähänkin ongelmaan parannuksia.
Juhani Viitala
Kauhava