Raha ja vallankäyttö ovat suomalaisten työpaikkojen suurimpia tabuja, ilmenee Lännen median toteuttamasta verkkokyselystä.
Verkkokyselyyn osallistuneista lähes 400 vastaajasta enemmistö, 80 prosenttia, myönsi, että työpaikoilla on asioita, joista ei puhuta ääneen. Suuri osa vastaajista mainitsi, ettei omasta tai toisen palkasta tai palkkauksessa koetusta epätasa-arvosta voi keskustella.
Työpaikkojen toiseksi suurimmaksi tabuksi nousivat vallankäytön ongelmat. Esimiesten virheistä tai osaamattomuudesta ei useiden vastaajien mukaan uskalleta puhua ääneen. Jotkut huomauttivat, ettei muita työntekijöitäkään uskalla kritisoida.
Yksittäisissä vastauksissa kiellettyinä puheenaiheina mainittiin muun muassa vallanhimo, eriarvoinen kohtelu, suosiminen, seksuaalinen ahdistelu, ikä- ja sukupuolirasismi, mielenterveys, alkoholiongelmat, kollegoiden vähättely selän takana ja ulkonäön vaikutus rekrytointiin.
Poimintoja vastauksissa mainituista työpaikkatabuista:
– Kateudesta ei saa puhua, esimiesten epäonnistumisista ei saa puhua ääneen.
– Virheistä ei saa keskustella edes virheen tekijän kanssa (koskee päällikkötason virheitä ja virheen laadusta riippuen myös esimiestasolla tehtyjä virheitä).
– Alainen tekee työt, eli valmistelee asiat ja johtaja esittelee asiat, niin kuin itse olisi ne tehnyt. Saa kunnian toisen tekemästä työstä ja vielä itsekin uskoo, että on työn tehnyt. Tätä tapahtuu ja paljon kuntatyöpaikoissa, eli kunnallishallinnossa.
– Esimiesten kyvyttömyys tietää omaa tehtävänkuvaa, olla ajan tasalla, organisointikyvyn puute. Asia on yleisesti tiedossa, mutta siitä ei puhuta. Sen jos tekee, on hankala tyyppi.
– Esimerkiksi se, että rekrytointitilanteessa uskonnollinen vakaumus vaikuttaa enemmän avoimen työpaikan saantiin kuin todellinen ammatillinen osaaminen.
– Edunvalvontatyötä tekevien oman edun tavoittelu piilotettuna muka muiden asioiden ja henkilöiden asian hoitamiseen.
– Nuolentaa, samojen suosimista, oman edun tavoittelua, selän takana vähättelyä.
– Omista mielenterveysongelmista ei voi puhua, kaikista muista sairauksista melkein voi. Jos kertoo mielen sairauksista, saa "hullun" tai liian heikon ihmisen leiman, eikä uralla eteneminen ehkä enää onnistu.
– Halpamaissa tehtävät työt eivät tulekaan oikeasti halvemmaksi.
– Tästä ei saa puhua: organisaation käsittämätön rakenne (pikkupomoja on aivan valtava määrä), ja sen vaikutus työelämään. Kehitämme ja säästämme itsemme hengiltä. Kukaan ei tee perustyötä, josta se raha oikeasti tulee.
– Vakituinen työsuhde on se, mikä tekee sinusta ihmisen, sijainen on aina syyllinen, huono ja varsinkin, jos meitä on paljon, olemme vakisyyllisiä. Kaikkeen huonoon.
– Alaisille annetut ohjeet ja määräykset, joita esimiehet eivät itse noudata. Asian esille tuominen on tabu.
– Arvot ja kulttuuri ei kohtaa, puheiden ja tekojen välillä on iso kontrasti.
– Yrityksemme maksaa verot ulkomaille, johtajille ylisuuret bonukset. Osalle annetaan kenkää, eikä työntekijöitä palkita lainkaan hyvästä tuloksesta.
– Palkkaliukumien yläpäässä, jossa pitäisi maksaa työn vaativuuden perusteella, on lähinnä vitsi. Aina löytyy kiva pomon kamu, jolle maksetaan ja muiden vaativampia tehtäviä tekevien kohdalla rahat ovatkin yllättäen loppu. Pärstäkerroin merkitsee jopa enemmän kuin aiempina vuosina. Härskiys on valttia pomojen keskuudessa.
– Tiedon pimittäminen oman vallan lisäämiseksi, palkat, tiettyjen tunareitten mokailut.
– Selkeästi tiedossa olevasta johtajan ja sihteerin työpaikkaseksistä ei puhuta. Kaikki kuitenkin tietävät.
– Vapaapäivät, ansaitut tai ansaitsemattomat. Työvuorolistaan niitä ujutetaan kuin salaa, keskustelematta kollegoiden kanssa, riittääkö miehitys. Jollei pomo joka päivä kurki "toivelistaa", koko sakki karkaa ties mille pekkasvapaalle!
– Aikuiset ihmiset eivät kestä kritiikkiä. Asioista nousee hirvittävä kalabaliikki ja keskustelu vaiennetaan huutamalla ja otetaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä.
JOHANNA JURKKA / LÄNNEN MEDIA