Vappu on työn, tekijöiden ja tulevaisuuden uskon juhla. Päivä, jolloin muistamme, että tämä maa on rakennettu työllä, mutta myös juhlan ja yhteisöllisyyden voimalla.
Vappupuheissa on totuttu katsomaan taaksepäin ja juhlimaan saavutettua. Tässä tekstissäni katson tarkoituksella eteenpäin. Teen sen siksi, että juuri nyt työn merkitys Suomessa on muuttumassa. Ei vain määrän, vaan rakenteen, osaamisen ja suunnan osalta.
Suhdanne alkaa selkeytyä, mutta rakennemuutos ei odota.
Talouden matalasuhdanne helpottaa vähitellen, mutta oletus paluusta entiseen on vaarallinen. Maailmankaupan pirstoutuminen, geopoliittinen kahtiajako ja turvallisuusautonomian vahvistuminen muuttavat pysyvästi sitä, mihin investoinnit ja työpaikat myös pohjalaismaakunnissa suuntautuvat.
Kun tuotantoketjuja lokalisoidaan, puolustusmenoja kasvatetaan ja energiainfrastruktuuria rakennetaan, työn kysyntä siirtyy kohti teollisuutta, energiaa, logistiikkaa ja huoltovarmuuteen liittyviä toimialoja.
Tämä näkyy osittain jo nyt muun muassa johtamani työllisyysalueen todellisuudessa: työttömyys on tasa-arvoistunut, sillä naisvaltaiset palvelualat ovat olleet tässä uudessa ajassa haasteissa.
Omassa tutkassani tämä näyttää käytännössä siltä, että osa työstä siirtyy pois toimistoista. Tämä ei ole yhteiskunnallinen arvovalinta, vaan seurausta globaalista kilpailusta.
Miten olemme tähän reagoineet Kympin työllisyysalueella?
Olemme kumppaniemme kanssa tehneet yhteistyötä työvoimakoulutusten ja muun osaamisen kehittämisen suuntaamiseksi näihin megatrendien vetämiin töihin.
Olemme myös painottaneet toiminnassamme työnantajalähtöisyyttä ja piilotyöpaikkojen tunnistamista, sillä markkina ei näytä odottavan julkisen työnvälityksen ilmoitusprosesseja.
Suhdannesumu toki vielä jatkuu, vaikka hieman hälvenee. Juuri siksi odottaminen on nyt se huonoin strategia. Jos emme nyt ohjaa osaamista ja työtä oikeaan suuntaan, rakennemuutos tapahtuu meistä huolimatta. Silloin myös kustannukset tulevat muiden määrääminä.
Työllisyys ei ole vain sosiaalipolitiikkaa, vaikka sen merkitys korostuukin korkean työttömyyden aikana. Se on kilpailukykyä, huoltovarmuutta ja talouspolitiikan kovaa ydintä. Tämän näkökulman tulee meitä edelleen ohjata.
Lopuksi todettakoon: Suomalainen osaa yhä tehdä töitä. Emme ole sitä taitoa kadottaneet, vaikka välillä vain kartan suunta meinaa unohtua.
Pidetään siis huoli, että rakennemuutoksessa emme jää seisomaan vappupallot käsissä odottaen parempaa säätä, vaan kuljemme työn ja osaamisen perässä sinne, missä tulevaisuus oikeasti rakentuu.