Tut­ki­jat loivat "ih­mis­hii­van" – osoitus yh­tei­ses­tä esi-isäs­tä mil­jar­di vuotta sitten

Yhdysvaltalaiset tutkijat todistivat, että hiivalle voi siirtää ainakin parisataa ihmisen geeniä.

Ihmisellä ja hiivalla on tuhansia samankaltaisia geenejä: hiivan geeneistä noin kolmasosalle löytyy vastine ihmisen perimästä. Niistä noin 450 on hiivalle elintärkeitä.

Tutkijat korvasivat hiivalle elintärkeistä geeneistä yhden kerrallaan ihmisen geenillä ja saivat selville, että lähes joka toisen geenin kohdalla siirto onnistuu, ja hiiva pystyy jatkamaan elämäänsä ja lisääntymään. Ihmisgeeni siis hoiti hiivassa samoja tehtäviä, joita hiivan oma geeni oli alun perin hoitanut.

Tutkimukseen osallistunut professori Edward Marcotte kuvailee tulosta kauniiksi näytteeksi kaikkien elävien olentojen yhteisestä alkuperästä. Ihmisen ja hiivan tiet erosivat jo miljardi vuotta sitten.

Tutkimustulokset voivat auttaa kehittämään uusia tapoja hyödyntää hiivaa taistelussa ihmisen tauteja vastaan. Ihmisen geenejä tutkitaan jo nyt siirtämällä niitä hiivasoluihin. Jatkossa geenejä voidaan siirtää isompina ryhminä, jolloin synnytetään "ihmismäisempiä" hiivoja, joilla voi olla käyttöä esimerkiksi lääkkeiden tutkimuksessa.

Teksasin Austinin yliopiston tutkimus julkaistiin Science-tiedelehdessä.

Yliopiston tiedote (englanniksi)

Science-lehden juttu aiheesta (englanniksi)

HENRIPEKKA KALLIO/LÄNNEN MEDIA

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä