Rikkooko valheellisen muiston oikaiseminen enemmän kuin parantaa? Voiko ihminen perustaa minuutensa ja identiteettinsä valheiden varaan?
Muistaminen ja muistamattomuus, muistojen paino ja toisaalta niiden tuoma turva. Muun muassa näiden kysymysten ympärille kiertyy kaunokirjallisuuden tämän vuoden Finlandia-voittaja, Pajtim Statovcin teos Lehmä synnyttää yöllä (Otava).
Jo teoksen suomalais-albanialaisen päähenkilön nimi, Kujtim, tarkoittaa muistoa.
Statovcin mukaan kirjan lukija saa päättää, ketä kolmesta keskeisestä henkilöstä uskoo: Kujtimia, tämän äitiä vai isoisää. Kaikki he kertovat omalla tavallaan epätäydellisen versionsa menneisyyden tapahtumista.
– Kaikkiin kysymyksiin ei ehkä ole vastausta. Vastaus ei välttämättä tuo mitään sovitusta, ei se välttämättä sulje mitään ympyröitä, pohtii Statovci STT:n haastattelussa.
Statovci voitti keskiviikkona kotimaisen kirjallisuuden kirkkaimman pokaalin toista kertaa. Ensimmäisen kerran kirjailija sai palkinnon Bolla-teoksestaan vuonna 2019.
Tämän vuoden voittajaromaanissa liikutaan välillä 1990-luvun lopun, välillä sodan jälkeisessä Kosovossa, paikoin taas Suomessa. Päähenkilö Kujtim joutuu kerta toisensa jälkeen hyväksymään sen tosiasian, ettei häntä ympäröiviin, sodan karmeuksista traumatisoituneisiin aikuisiin voi luottaa. He eivät osaa tarjota pienelle pojalle turvaa, vaan kuria ja väkivaltaa.
– Romaani kertoo ihmisistä, jotka vellovat pahassa ja viihtyvät turvattomissa ja vaarallisissa ympäristöissä, Statovci tiivistää.
Pahuuden ja vaaran teemat ovat tuttuja myös kirjailijan aiemmista teoksista.
Pahuudesta turvaa
Kirjan henkilöiden mielestä vaaralliset tilanteet tuntuvat oikeastaan kotoisilta, he viihtyvät kielekkeen reunalla.
– Jos joutuu toistuvasti tilanteisiin, joissa elämältä putoaa pohja, oppii odottamaan seuraavaa kertaa. Vaarana on se, että koko elämästä tulee valmistautumista katastrofiin.
Statovci myöntää, että henkilöiden logiikkaa voi olla vaikea ymmärtää.
– Ihmiset kysyvät usein, että miksi päähenkilöt eivät vain lähde pois, miksi he sietävät (tilannetta).
Statovcin mukaan tuttu, vaikkakin vaarallinen ympäristö voi joskus olla helpompi paikka kuin tuntematon ja arvaamaton ympäristö, josta ei tiedä mitään.
– Pakeneminen voi joskus olla todella paljon vaikeampaa kuin se, että jää paikoilleen, vaikka se merkitsisi kärsimyksen jatkumista. Ei kaikilla ole voimaa ja uskallusta paeta ja aloittaa alusta.
Kirjallisessa luomistyössä Statovcia vie ylipäänsä eteen päin halu ymmärtää ihmisiä ja ihmisyyttä.
– Se on suurempi kuin tarpeeni tuomita heitä.
Pakoon mielikuvitusmaailmaan
Vaikka Lehmä synnyttää yöllä -teos on synkkä, välittävät sen sivut myös toivoa.
– Kirjassa toiveikkuus ei ole niin eksplisiittistä, mutta se on sisäänkirjoitettu (kirjan) maailmaan päähenkilön mielikuvituksen juhlana, Statovci selittää.
Menneisyytensä ja nykyisyytensä välimaastossa kipuileva Kujtim pakenee todellisuutta mielikuvitusmaailmaan, jossa kukaan ei voi kajota häneen.
Ei lapsenlapsiaan kurilla kouliva isoisä tai väkivallan kulttuuriin edessä alistuva äiti. Ei edes arkielämän reunoilla jatkuvasti kummitteleva sodan ja kuoleman uhka.
Kujtim ei löydä aina sanoja kuvaamaan asioita omassa elämässään, mutta omassa mielessään hän pystyy rakentamaan uudelleen elämänsä tapahtumat. Niin hän voi käsitellä tunteita, joita ei todellisuudessa pysty kohtaamaan.
Statovci kertoo, että myös hän itse viettää paljon aikaa fiktiivisissä maailmoissa.
– Se on kirjoitustyön parhaita puolia, että voi jäädä vuosiksi asumaan rakentamaansa maailmaan. Se on tila, jossa ei tarvitse välittää todellisen elämän konventioista.
Mielikuvitustodellisuudessa vapaus on rajatonta, kaikki on mahdollista.
"Lehmän merkitystä ei voi tarpeeksi alleviivata"
Statovci on tunnettu teostensa monitasoisesta symboliikasta, jonka hahmottaminen voi olla välillä lukijalle vaikeaa. Tällä kertaa symboliikan ytimessä on lehmä.
– Lehmän merkitystä ei voi tarpeeksi alleviivata, Statovci sanoo.
Statovcin mukaan Kosovon maaseudulle tyypillinen lehmä tuli kirjoitusprosessiin mukaan jo alkuvaiheessa. Kirjailija kertoo halunneensa kirjoittaa siitä, miten äärimmäinen pahuus ilmenee ihmisten ja luonnon välillä.
Teos alkaa brutaalisti, kun lehmä synnyttää yöllä kolmijalkaisen vasikan, jonka Kujtimin isoisä tappaa.
Isoisä pitää itseään luonnon yläpuolisena hahmona, Statovci pohtii.
– Hän oikeuttaa itselleen väkivallan, koska perheen elanto on riippuvainen lehmästä. Hyvin nopeasti päähenkilö ihmettelee sitä, että miksi lehmälle ei ole annettu nimeä, kun se kerran on niin ratkaisevan tärkeä.
Lehmään tiivistyy toivo
Pian pienen pojan ja lehmän välille syntyy erityinen suhde, eräänlainen sanaton ymmärrys. Ympäristö kohtelee heitä molempia julmasti, ja he ovat molemmat omalla tavallaan ulkopuolisia.
– Hyvin pitkän aikaa hänellä ei ole (muuta) kuin se lehmä. Vaikka sitä ei sanota teoksessa ääneen, on lapsikertoja tietoinen omasta poikkeuksellisuudestaan. Hän tietää olevansa erilainen kuin muut.
Isoisä ja vanhemmat odottavat, että Kujtim olisi kovempi, ei niin herkkä. Että tämä mahtuisi konventionaaliseen miehen malliin.
Lehmästä pieni poika saa vertaistukea, koska ei sekään täytä vaatimuksia.
Toivo tiivistyykin teoksessa lehmän hahmoon.
Statovcin mukaan päähenkilöä lohduttaa tieto siitä, että on olemassa toinen sellainen tietoisuus, johon kellään ei ole pääsyä.
– Vaikka biologia kertoisi mitä, ihminen ei voi tietää, millaista on olla toislajinen eläin. Biologia ja etologia selittävät meille asioita ihmisen kielellä, jota ymmärtävät vain toiset ihmiset.
Lehmä kantaa päähenkilöä myös myöhemmin. Se on muisto, johon voi aina palata.