Viisas veteraanipoliitikko Erkki Tuomioja esitti Pohjanmaan demaripiirin 110-vuotisjuhlassa, että SDP, vasemmistoliitto ja vihreät käynnistäisivät yhteisen ohjelmatyön, jolla tähdättäisiin yhteistyöhön myös vaalien jälkeen.
Jos tällainen yhteistyöilmoitus annettaisiin, äänestäjällä olisi parempi mahdollisuus vaikuttaa tulevan hallituksen koostumukseen ja siten maan politiikan suuntaan, perusteli Tuomioja. Senhän pitäisi olla eduskuntavaalien tärkein tarkoitus.
Ruotsissa niin on. Ruotsalaiset tietävät jo vaalipäivän iltana, kenen johdolla, millä pohjalla ja melkein millä ohjelmallakin maata seuraava vaalikausi hallitaan.
Ruotsin puolueet ovat ryhmittyneet kahdeksi blokiksi. Kumpi saa vaaleissa enemmän paikkoja, sen suurimman puolueen johtaja – kokoomuslainen tai demari – muodostaa hallituksen, jonka ohjelmakin on jo pääpiirteittäin valmis.
Tuomiojan ehdotuksessa olisi siis paljonkin järkeä kansanvallan kannalta, mutta ei se johda mihinkään. Suomi on erilainen.
Ruotsissa on blokit, joilla on selvät johtavat puolueet. Meillä ei ole eikä tule.
Vaikka meidän vihreämme eivät ole niin vasemmalla kuin Ruotsin, nyt oppositiossa ollessaan he ovat useimmiten samaa mieltä vasemmistopuolueiden kanssa, mutta eivät he demarien johtaman blokin osaksi suostu. Vihreiden ensimmäiset poliitikot olivat paitsi pettyneitä stalinisteja myös kuihtuneessa liberaalipuolueessa toimineita. Vihreä liitto ei ole senkään vertaa sosialistinen kuin SDP.
Ville Niinistö torjui heti Tuomiojan tarjouksen, johon Li Andersson tarttui. Vihreät haluavat liikkua myös oikealla. Helsingissä heitä on kutsuttu kokoomuksen puisto-osastoksi.
Porvaripuolella blokkia on vielä vähemmän. Keskustan ja kokoomuksen ideologinen ero on suurempi kuin SDP:n ja vasemmistoliiton, vaikka kovien aikojen hallitusyhteistyö nyt yhdistääkin. Ennen vaaleja iso enemmistö keskustalaisista ja vielä isompi demareista toivoi punamultahallitusta.
Perussuomalaiset eivät aatteelliseen porvaririntamaan tunne vetoa senkään vertaa, vaikka työväenpuolue-imago on karissut vähiin.
Presidentti Niinistö puhui EU:sta jyrkemmin kuin Soini nykyään tohtii. Eikä liioitellut yhtään.
Unioni on päätöksentekokyvytön. Se kyllä huippukokoustelee ahkerasti, mutta ei saa päätetyksi muuta kuin että päätetään myöhemmin.
Niinhän se on. Jäsenkansojen elämästä vieraantunut euroeliitti päivittelee tyhmiä brittejä ja muita itsenäisten kansallisvaltioiden aikaa haikailevia. Pääkomissaari Juncker piti jäsenmaiden rajoja ”huonoimpana keksintönä ikinä”.
Samaan aikaan EU on kyvytön vastaamaan omista ulkorajoistaan.
Jos ylimielinen vihoittelu Turkille johtaa uuteen kansainvaellukseen Balkanin halki, se voi olla koko suuren kokeilun loppu.
Turkin palautussopimuksen täytyy pitää ja samanlaiset tehdä Pohjois-Afrikan maiden kanssa. Vain siten saadaan loppumaan miljardiluokan salakuljetusbisnes ja tuhansien hukkuminen Välimereen.
Kari Hokkanen
Kirjoittaja on professori ja Ilkan entinen päätoimittaja.