Tu­ber­ku­loo­si­pa­niik­kiin ei ole syytä

Lapsia tuberkuloositartunnalta suojaavasta BCG-rokotteesta luovuttiin Suomessa vuonna 2006. Kuva Harri Toivola
Lapsia tuberkuloositartunnalta suojaavasta BCG-rokotteesta luovuttiin Suomessa vuonna 2006. Kuva Harri Toivola

Etelä-Pohjanmaalla on löydetty yksi tuberkuloosiin sairastunut henkilö. Seinäjoen keskussairaala tiedotti tuberkuloositapauksesta viime viikolla.

Asia on saanut huomiota valtakunnallisessakin mediassa. Sairaalan keuhkopoliklinikalle on tullut huolestuneita soittoja.

– Syytä paniikkiin ei ole. Tauti ei tartu helposti eivätkä kaikki sairastuneet tartuta tautia, selventää apulaisosastonhoitaja Tuula Huvila.

Tuberkuloosin aiheuttama hämmennys johtunee siitä, että sairauteen kuoli 1930-luvulla vuosittain 10 000 suomalaista. Nykyään tauti on niin harvinainen, että sen estävästä rokotteesta luovuttiin haittavaikutusten takia vuonna 2006. Siitä huolimatta tuberkuloosi on pysynyt aisoissa. Viime vuonna tartunnan sai 216 henkeä.

– Lääkkeet ovat hyvät ja tauti saadaan pääsääntöisesti parannettua, Huvila vakuuttaa.

Etelä-Pohjanmaalla tautiin sairastunut henkilö opiskelee koulutuskeskus Sedussa ja on ollut harjoittelussa lapualaisessa päiväkodissa loka- ja marraskuussa. Oppilaitoksessa ja päiväkodissa taudille on altistunut yhteensä satakunta henkeä. Kaikki altistuneet on tutkittu viime viikolla. Laboratoriotutkimukset jatkuvat vielä.

– Altistuneista otetaan keuhkokuvat. Kontrollikuvat otetaan vuoden kuluttua. Vertailemalla nähdään mahdolliset muutokset keuhkoissa.

Tuberkuloosin oireita ovat muun muassa toistuvat infektiot, kuume ja yli kolme viikkoa kestänyt yskä.

– Oireet liittyvät muihinkin infektioihin ja sairauksiin, mutta hoitohenkilökunnan on syytä pitää mielessä tuberkuloosin olemassaolo, Huvila muistuttaa.

Teksti:

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Lue koko juttu 1.2.2017 ilmestyneestä Eparista paperilta tai verkkolehdestä.

Ilmoita asiavirheestä