Kun ajat kovenevat, epätodennäköisetkin vaihtoehdot tulevat todeksi. Menee päinvastoin kuin luulisi, että hyville ratkaisuehdotuksille olisi kysyntää. Ei ole. Kysyntää on liioitelluille lupauksille, nykymenon protestoinnille ja katkeruudelle.
Yhdysvaltalaiset saavat sellaisen presidentin kuin kansa ansaitsee. Se on demokratiaa.
Väki on kyllästynyt, se haluaa muutosta. Ja jos vaihtoehtoja on vaan kaksi, ei välttämättä ole edes mieluisinta vaihtoehtoa, jota äänestää. Ei tämä nyt niin vierasta ole Suomessakaan: kerranko sitä on äänestetty jotakin vastaan, ei jonkun puolesta. Osa piti molempia ehdokkaita niin sopimattomina tehtävään, että jätti äänestämättä. Ne äänet menivät Trumpille.
Tässä saa kunnon läimäytyksen eliitti, ihan kuten juhannusaattona Isossa-Britanniassa. EU-ero ei auta, mutta jos mikään ei tunnu auttavan, onko sillä väliä?
Uusi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on luvannut paljon: enemmän työpaikkoja kuin Jumala pystyy luomaan, mutta myös korkean muurin Meksikon rajalle.
Taitava populisti on kanavoinut vihaa taitavasti: se on kohdistunut nykyisiin päättäjiin, muihin aseman omaaviin, koulutettuihin ja liian liberaaleihin ihmisiin.
Se kohdistuu kaikkiin niihin, joita voi syyttää huonosta tilanteesta, jumalattomasta menosta tai niihin, joilla näyttää menevän muita paremmin: Akat ja maahanmuuttajat hyppivät silmille.
Trump lupaa tehdä kaikkensa täyttääkseen äänestäjiensä odotukset. Päällepäin ne näyttävät konservatiivisilta arvoilta, äärinationalismilta ja rasismilta.
Tosin äänestäjille ne eivät ole sitä, vaan lupaus paremmasta huomisesta. Trumpin on aika toteuttaa lupauksensa, mutta moniko populistipoliitikko on niin kyennyt tekemään?
Lisäksi Trump on pahan edessä: miten yhdistää kansakunta, josta puolet ei tiedä inhotako enemmän uutta presidenttiä vai hänen äänestäjiään?
SATU TAKALA