Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuuttelee, että Lähi-itään ollaan saamassa rauhansopimus lähipäivinä.
Trumpin mukaan sopimuksen suhteen käydään viimeisiä koettelemuksia. Hän kehui samassa lauseessa sopimusta erittäin hyväksi.
Aikataulusta kysyttäessä Trump sanoi sopimuksen syntyvän kahden tai kolmen päivän sisällä.
Trumpin mukaan sopimuksessa ei sallita Iranille ydinaseita ja Hormuzinsalmi tulee aukeamaan, CNN uutisoi.
– Salmi tulee aukeamaan heti. Se aukeaa heti allekirjoitusten jälkeen, mikä voisi olla kahden tai kolmen päivän päästä, Trump sanoi.
Selvää ei ole, koskisiko sopimus vain Irania vai myös Libanonia, jossa Israel ja äärijärjestö Hizbollah ovat sotineet.
CNN:n mukaan Trump on kevään aikana sanonut olevansa lähellä Iran-sopimusta 37 kertaa. Esimerkiksi huhtikuun 17. päivä Trump sanoi sopimuksen olevan päivän tai kahden päässä.
Ohjukset lensivät
Rauhan saavuttaminen näytti jälleen aiempaa kaukaisemmalta, kun Iran ja Israel vaihtoivat iskuja sunnuntain ja maanantain aikana. Kaikki alkoi sunnuntai-iltana, kun Iran teki iskuja Pohjois-Israeliin vastauksena Israelin iskuille Libanonissa.
Tämän jälkeen Israel pommitti useita alueita Iranissa, mukaan lukien Teherania. Molemmat tahot sanoivat kohteinaan olleen sotilaalliset kohteet sekä petrokemian laitokset.
Vihamielisyydet taukosivat maanantai-iltapäivään mennessä. Iran kuitenkin vannoi, että se iskisi uudestaan, jos Israel jatkaa iskuja Libanoniin. Israelin puolustusministeri Israel Katz oli sanonut aiemmin, että Israel tulee jatkamaan iskujen tekemistä Etelä-Libanoniin, jossa Hizbollahilla on eniten jalansijaa.
Iranin ja Israelin välisistä iskuista ei raportoitu uhreja, mutta Libanonin terveysministeriön mukaan ainakin 14 ihmistä kuoli Israelin tekemissä iskuissa Libanoniin maanantaina.
Trump turhautumassa Netanjahuun?
Trumpin suhtautuminen Israelin pääministeriin Benjamin Netanjahuun ei ole ollut enää suopein mahdollinen. Maanantaina Trump sanoi, että rauhanneuvottelut etenevät, mutta "tietämättömyys ja tyhmyys" saattavat laittaa kapuloita neuvotteluiden rattaisiin.
Axios-sivuston mukaan Israel valmisteli laajoja iskuja Iraniin, kunnes Trump oli soittanut henkilökohtaisesti Netanjahulle ja pyytänyt tätä lopettamaan.
– Sanoin: Bibi, sinun on oltava varoillasi, tai tulet pian olemaan omillasi, Trump kertoi sanoneensa. Hän käytti Netanjahusta tämän lempinimeä Bibi.
Netanjahu sen sijaan kertoi televisioidussa lausunnossa sanoneensa Trumpille Israelin olevan täysin oikeutettu puolustamaan itseään, ja maan myös käyttävän tätä oikeutta.