Trumpin kaup­pa­po­li­tiik­ka syö vien­ti­yri­tys­ten uskoa Yh­dys­val­to­jen mark­ki­naan, kertoo kaup­pa­ka­ma­ri­ky­se­ly

Yritysten kiinnostus laajentaa tai aloittaa liiketoimintaa Yhdysvalloissa on kokenut kolmessa kuukaudessa kolauksen. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
Yritysten kiinnostus laajentaa tai aloittaa liiketoimintaa Yhdysvalloissa on kokenut kolmessa kuukaudessa kolauksen. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Suomalaisten vientiyritysten näkemys Yhdysvaltain markkinoiden mahdollisuuksista on heikentynyt, ilmenee kauppakamarien vientiyrityksille suunnatusta kyselystä. Kasvuun Yhdysvaltojen markkinoilla uskoo enää vajaa 30 prosenttia yrityksistä, kun joulukuussa kasvuun uskoi noin 45 prosenttia vastanneista.

– Vientiyrityksille suunnatun kyselyn sanoma on selvä: luottamus Yhdysvaltoihin on kokenut kolauksen. (Yhdysvaltain presidentin) Donald Trumpin kauppapolitiikan ailahtelevuus luo nyt suurta epävarmuutta vientiyrityksille, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo tiedotteessa.

Yrityksistä 80 prosenttia mainitsi yhdeksi vientinäkymien heikentymisen syyksi tammikuussa kautensa aloittaneen Trumpin tähänastiset ulko- ja kauppapoliittiset viestit.

Puolet sanoi vähentyneen kysynnän ja 40 prosenttia Venäjän sodan, taantuvan maailmantalouden ja kohonneiden kustannusten heikentävän vientinäkymiä. Vastaajat saivat valita kolme yritykselleen merkittävintä vaihtoehtoa.

Vähäiset aikeet Yhdysvaltoihin laajentamiseen

Yritysten kiinnostus laajentaa tai aloittaa liiketoimintaa Yhdysvalloissa on kokenut kolmessa kuukaudessa kolauksen.

Enää vain yhdeksän prosenttia yrityksistä harkitsee liiketoiminnan aloittamista tai laajentamista Yhdysvalloissa, jos Trump asettaa uhkaamansa tullit Eurooppaan. Joulukuussa vielä 18,5 prosenttia yrityksistä arvioi laajentavansa tai aloittavansa liiketoimintaa Yhdysvalloissa, jos tullit tulevat voimaan.

Yhdysvaltojen asettamat 25 prosentin tuontitullit teräkselle ja alumiinille tulivat voimaan keskiviikkona.

Kyselyyn vastasi 110 vientiyritystä maaliskuun alussa. Joulukuun kyselyyn vastasi 109 yritystä.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä