Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin kokoontuvat Helsingissä maanantaina 16.7. Tapaamispaikoista tai tapaamispäivästä ei ole kerrottu tarkkoja tietoja julkisuuteen, mutta spekulaatiot ovat keskittyneet suuriin kokouspaikkoihin Helsingissä.
Tapaamista isännöi tasavallan presidentti Sauli Niinistö .
Uutiskanava CNN kertoi aiemmin tällä viikolla, että Trump on toivonut, että tilaisuuden pitäisi näyttää mahtipontiselta. Listasimme paikkoja, jossa tapaaminen voitaisiin järjestää.
Finlandia-talo ja Presidentinlinna
Keskiviikkoiltapäivänä ulkoministeriö ilmoitti, että Finlandia-talossa tulee toimimaan tapaamisen mediakeskus. Helsinkiin odotetaan suurta määrää kansainvälistä mediaa tapaamisen ajaksi.
Helsingin keskustassa sijaitseva Alvar Aallon suunnittelema maamerkki toimi pressitilana myös, kun Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin ja Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton tapasivat Helsingissä vuonna 1997.
Varsinaiset neuvottelut pidettiin Presidentinlinnassa presidentti Martti Ahtisaaren johdolla.
Finlandia-talo on julkisuudessa esitetty yhdeksi vahvimmista ehdokkaista Trumpin ja Putinin tapaamispaikaksi. Myös keskeinen sijainti puhuu sen puolesta.
Keskiviikkoaamuna Finlandia-taloon soittaessa puhelu ei meinaa mennä läpi, koska vaihteessa on ruuhkaa. Kun puheluun vihdoin vastataan, tapaamispäivän varaustilanteesta ei haluta kertoa mitään.
– Valitettavasti meillä ei ole mitään kommentoitavaa. En voi kommentoida mitään, kuuluu vastaus.
Kokouksen jälkeisenä päivänä eli tiistaina 17.7. Finlandia-talossa esiintyy islantilaisartisti Björk.
Lännen Media kävi vierailemassa iltapäivällä Finlandia-talossa. Talon aula oli pääosin hiljainen, mutta tiloja siivottiin. Kuvaajia näkyi kiertämässä rakennusta ulkoa päin.
Vastaavasti Presidentinlinna vaikutti ulospäin yhtä rauhalliselta kuin muutoinkin.
Kalastajatorppa
Munkkiniemessä meren rannalla sijaitsevaa Hilton-hotelliketjun Kalastajatorppaa on veikattu sekä presidenttien yöpymis- että kokoontumispaikaksi.
Hotellista kerrotaan, että "päähotellirakennuksessa on kokousmaanantaille muutama tila vapaana".
Hotellihuoneet sen sijaan varataan keskitetysti eikä tarkasta varaustilanteesta ole hotellin mukaan tietoa.
Muiden varauksista hotelli ei anna tietoja.
Messukeskus
Itä-Pasilassa sijaitseva Suomen suurinta messu- kokous- ja kongressikeskusta on myös kaavailtu suurvaltajohtajien kokouspaikaksi.
– Meillä on tällä hetkellä käynnissä remontti eli kokoustilat ovat poissa käytöstä koko heinäkuun, kertoo myyntipäällikkö Kirsi Penttinen .
Messukeskuksessa Trump ja Putin siis eivät voi tavata.
Valtioneuvoston edustustilat
Valtioneuvoston käytössä on myös muita tiloja, jotka voisivat soveltua Trumpin ja Putinin keskusteluympäristöiksi.
Vantaan puolella sijaitseva Königstedtin kartano on Valtioneuvoston edustuskartano, jossa järjestettiin Yhdysvaltain ja Venäjän asevoimien komentajien tapaaminen kesäkuussa. Kartanoa vastaan puhuu kuitenkin se, että Yhdysvallat ja Venäjä ilmoittivat viime viikolla tapaamisen olevan Helsingissä.
Valtioneuvostolla on myös käytössään Kruunuhaassa sijaitseva historiallinen Säätytalo, jossa isännöitiin muun muassa presidentinvaalien mediavalvojaiset alkuvuonna. Keskiviikkona Säätytalo vaikutti kuitenkin hiljaiselta.
Varsinaiset yksityiskohdat tapaamisista kerrottaneen lähempänä.
EDIT 4.7.2018: Juttua, otsikkoa ja ingressiä päivitetty ulkoministeriön tiedoin, täydennetty kauttaaltaan ja lisätty osuus Valtioneuivoston edustustiloista.
Maija Salmi, Markku Uhari