Trump uhkasi tuhota koko Iranin

Presidentti antoi aiemmin tiistai-illan takarajaksi sopimuksen solmimiselle.

Washington
Presidentti Trump lehdistötilaisuudessa maanantaina.
Presidentti Trump lehdistötilaisuudessa maanantaina.
Kuva: BRENDAN SMIALOWSKI / AFP / Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi jälleen maanantaina Irania kovasanaisesti. Lehdistötilaisuudessa puhuneen Trumpin mukaan koko Iran voidaan tuhota yhdessä yössä, ja se yö voi koittaa tiistaina.

Trump antoi aiemmin tiistai-illan takarajaksi sopimuksen solmimiselle aselevosta ja Hormuzinsalmen avaamisesta. Missään vaiheessa ei ole käynyt ilmi, kenen kanssa Trump on neuvotellut.

Iran toisti maanantaina, ettei se ole kiinnostunut aselevosta. Maan ulkoministeriön mukaan aselepo antaisi sen vihollisille mahdollisuuden valmistautua konfliktin jatkamiseen. Iranin mukaan sota pitäisi lopettaa kokonaan.

Yhdysvallat tuhosi omia koneitaan

Trump puhui myös operaatiosta, jossa Yhdysvallat pelasti Iranin alas ampuman F-15-hävittäjän miehistön toisen jäsenen. Hänen mukaansa armeijalla oli vaikeuksia saada kahta operaatiossa käytettyä kuljetuskonetta uudestaan ilmaan, minkä vuoksi paikalle piti järjestää kevyemmät ja nopeammat koneet. Maahan jääneet koneet armeija tuhosi, jotteivät ne jäisi Iranin käsiin.

Trumpin mukaan iranilaiset ampuivat hävittäjän alkujaan alas olalta ammuttavalla ohjuksella. Maan puolustusministeriö ei ollut aiemmin vahvistanut tietoa.

Pian ensimmäisen koneen jälkeen alas ammuttu A-10 Warthog -maataistelukone oli osa operaatiota, jolla aiemmin pudotetun koneen miehistöä yritettiin pelastaa. Samassa lehdistötilaisuudessa puhuneen kenraali Dan Cainen mukaan pilotti onnistui osuman jälkeen ohjaamaan koneensa pois Iranin ilmatilasta ja pelastautumaan ystävälliselle alueelle.

Presidentin mukaan suuri osa operaatiota, jolla jälkimmäinen hävittäjän miehistön jäsenistä pelastettiin, oli iranilaisten hämäämistä, jotta nämä arvioisivat pelastettavan sijainnin virheellisesti.

Iran väitti aiemmin maanantaina, että Yhdysvallat olisi yrittänyt operaation yhteydessä viedä myös Iranin rikastaman uraanin, sillä yhdysvaltalaisjoukot yrittivät laskeutua kauas siitä paikasta, jossa pelastettava upseeri oli.

Kaikkiaan operaatioon osallistui Iranissa Trumpin mukaan satoja sotilaita.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä