Trump ke­hot­taa jälleen ira­ni­lai­sia kan­san­nou­suun: "A­me­rik­ka on rin­nal­lan­ne"

Trumpin mukaan taistelut Iranissa jatkuvat siihen saakka, kunnes Yhdysvaltain tavoitteet on saavutettu.

Palm Beach / Helsinki

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehottaa iranilaisia kansannousuun ja kaatamaan maan hallinnon. Trump esitti kommenttinsa Truth Social -viestipalvelussaan julkaisemassa videolausunnossa.

– Kehotan kaikkia vapautta kaipaavia iranilaisia patriootteja tarttumaan tähän hetkeen ja olemaan rohkeita, uskaliaita, sankarillisia ja ottamaan maanne takaisin. Amerikka on rinnallanne, Trump sanoi.

Trump antoi samanlaisia kommentteja myös lauantaina sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel olivat tehneet iskuja Iraniin.

Trumpin mukaan Yhdysvallat on liittolaistensa kanssa iskenyt satoihin kohteisiin Iranissa. Hän luettelee iskujen kohdistuneen muun muassa vallankumouskaartin kohteisiin ja maan ilmatorjuntajärjestelmään. Lisäksi hän mainitsi, että yhdeksän Iranin sotalaivaa sekä laivaston päämaja on tuhottu.

Trump oli kertonut osasta iskuista jo aiemmin Truth Socialissa. Lisäksi Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen komentokeskus Centcom sanoi, että Yhdysvallat teki lauantaina iskun Iranin vallankumouskaartin päämajaan. Centcomin mukaan päämaja tuhoutui.

Trump kehotti jälleen Iranin vallankumouskaartia, asevoimia ja poliisia antautumaan tai kohtaamaan kuolemansa.

Kolme USA:n sotilasta kuollut

Presidentin mukaan Yhdysvaltain joukoista on kuollut kolme sotilasta taisteluissa. Hän varoittaa, että uhreja voi tulla lisää.

– Amerikka kostaa heidän kuolemansa ja antaa kaikkein ankarimman iskun terroristeille, jotka ovat käytännössä käyneet sotaa sivilisaatiota vastaan, Trump sanoi.

Videolausunnossa Trump sanoo, että taisteluoperaatiot ovat parhaillaan käynnissä ja jatkuvat siihen saakka, kunnes Yhdysvaltain tavoitteet on saavutettu.

– Iranin hallinto, jolla olisi aseenaan pitkän kantaman ohjukset ja ydinaseet, olisi suora uhka jokaiselle amerikkalaiselle.

Trump sanoi sunnuntaina brittilehti Daily Mailille antamassaan haastattelussa, että sota Irania vastaan voi kestää noin neljä viikkoa.

"Kolme hyvää vaihtoehtoa" Iranin johtajaksi

New York Timesille antamassaan haastattelussa Trump sanoo, että Yhdysvallat aikoo tarvittaessa jatkaa hyökkäystään Iraniin neljästä viiteen viikkoa.

Trump sanoi lisäksi, että hänellä on "kolme hyvää vaihtoehtoa" Iranin tulevaksi johtajaksi. Hän ei kuitenkaan nimennyt heitä.

– En paljasta niitä nyt. Hoidetaan homma ensin, Trump sanoi.

Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei sai surmansa lauantaina Israelin ja Yhdysvaltojen iskettyä Iraniin.

Iranin presidentti Masoud Pezeshkian sanoi sunnuntaina, että maata siirtymäkaudella johtava neuvosto on aloittanut työnsä. Neuvoston on tarkoitus johtaa maata siihen saakka, että maalle valitaan uusi johtaja.

Presidentin lisäksi siirtymäkauden neuvostoon kuuluvat maan oikeuslaitoksen johtaja Gholamhossein Mohseni Ejei sekä korkea-arvoinen virkamies maan oikeusneuvostosta.

Hallinnon tiedonanto kongressille tiistaina

Valkoisen talon mukaan Trumpin hallinnon on määrä antaa tiedonanto Iraniin tehdyistä iskuista kongressille tiistaina.

Yhdysvaltain kongressille ovat puhumassa hallinnon korkea-arvoiset edustajat: ulkoministeri Marco Rubio, puolustusministeri Pete Hegseth, Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtaja John Ratcliffe sekä asevoimien komentaja Dan Caine.

Yhdysvaltain kongressi ei ole vielä saanut Iraniin liittyvää tiedonantoa. Demokraatit sekä osa republikaaneista ovat kyseenalaistaneet iskujen perusteet.

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä