Pohjanmaan Kokoomusnuoret valitsi piirikokouksessaan tiistai-iltana koskenkorvalaisen Tommi Mäen jatkokaudelle piirin puheenjohtajaksi.
Mäki on toiminut puheenjohtajana myös kuluvan vuoden aikana.
Mäki opiskelee liiketaloutta Vaasan ammattikorkeakoulussa. Vuonna 2016 Mäki toimii myös Kokoomusnuorten ylintä toimeenpanovaltaa käyttävän liittohallituksen jäsenenä, johon hänet valittiin Turussa Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokouksessa aiemmin marraskuussa.
Tommi Mäki tunnetaan myös yrittäjänä sekä lukuisten Pohjanmaan alueella järjestettävien massatapahtumien promoottorina.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Ville Ojala ja taloudenhoitajaksi Mimosa Pohjola.
Piirihallitukseen valittiin Juuso Aaltonen, Eetu Ehrola, Robin Valli, Saana Yli-Sorvari, Emmi Ketola, Essi Ervasti, Vilma Marttila ja Manolis Huuki.
Pohjanmaan Kokoomusnuoret teki valinnan vuosikokouksessaan Seinäjoella.
Pohjanmaan Kokoomusnuoret toimii Vaasan vaalipiirin eli kolmen maakunnan alueella.