Yrittäjänä ja yrittäjän lapsena olen intohimoinen yrittäjyyden puolustaja. Olen vuosien mittaan kirjoitellut aiheesta myös Internetin keskustelupalstoilla, alkuaikoina nimimerkillä ja nyttemmin omalla nimellä ja naamalla. Tulin tässä taannoin vastanneeksi jollekulle yrittäjiin negatiivisesti suhtautuvalle henkilölle, että koetapa itse perustaa yritys Suomeen.
Näin löysästi ei koskaan saisi ilmaista itseään, sillä vastapuoli saattoi aivan oikeutetusti sinkauttaa takaisin, että yrityksen perustaminenhan on Suomessa todella helppoa! Niin se onkin. Täytät yhden blanketin ja olet suitsait yrittäjä. (Ja samalla luopunut suuresta osasta kaikille kansalaisille tarkoitettuja turvaverkkoja, mutta se ei ole tämän jutun aihe.)
Se, mitä oikeasti tarkoitin, koski tietenkin yrityksen toiminnan käynnistämistä ja turvaamista yli alkuaikojen. Nettikiistakumppanini voisi tähän ottaa vastaesimerkiksi minun oman yritykseni, joka tarvitsi vain osaamista, tietokoneen, nettiliittymän ja muutamia metsänmittausvälineitä. Ei ole kovin vaikeaa saavuttaa, eihän? Kun elinkustannuksetkin ovat täällä Isojoella alhaiset, oli melko tuskatonta saada toiminta vauhtiin.
Monella muulla alalla tilanne on kuitenkin aivan erilainen. Tällaisia ovat vaikkapa kaupan ala sekä ravintola-, rakennus-, kuljetus- ja koneurakointialat, joitakin perinteisiä mainitakseni. Tarvitaan tiloja, koneita ja laitteita, vakuutuksia sekä usein myös työntekijöitä – ja rahaa, omaa tai lainattua, jolla eletään ennen kuin säännöllinen kassavirta tulee avuksi. Tässä ei ole mitään uutta, mutta kun päälle laitetaan globalisaation tuoma kova kilpailu sekä lisääntynyt kotimainen sääntely, on toiminnan käynnistäminen nykyään kovin hankalaa.
Esimerkkeinä sääntelystä ovat toiminnan vaatimat luvat, työntekijöiden ammattipätevyydet, erilaiset passit ja kortit, rakennustyömaiden tiedonantovelvollisuus ja elintarvikealan yritysten Oiva-naamoina konkretisoituva syynäys. Tottahan yrityksen pitää toimia turvallisesti, ei sitä kukaan kiellä. Mutta jos kaikki halutaan säännellä viimeistä nippeliä myöten, niin maksamme siitä perustamattomina yrityksinä.
Ja vaikka nykyään voi helposti käynnistää tällaisia aineettomaan pääomaan perustuvia yhden hengen yrityksiä kuin itselläni, tulevat ongelmat vastaan, jos haluaisi kasvaa. Työntekijöiden palkkaaminen yksityisyrittäjän hartiavoimin on nimittäin todella uskaliasta, sillä palkat sivukuluineen on saatava raavittua kasaan, tuli mitä tuli.
Yrityksen idean pitäisi olla järisyttävän hyvä, että riski kannattaisi ottaa. Usein ideat ovat vain ihan tavallisia. Niistäkin voisi porukalla jalostamalla saada hyvän ponnahduslaudan tuottavalle toiminnalle, mutta kehittely ja kokeilu jää näissä oloissa toteuttamatta. Pienet yrittäjät toimivatkin mieluummin verkostoissa ja käyttävät toistensa palveluita. Tämä on sinänsä positiivinen suuntaus, mutta se ei ole sama asia, eikä tuota niitä kaivattuja työpaikkoja!
Todelliset piilotyöpaikat ovatkin perustamatta jäävissä yrityksissä ja luomatta jäävissä työpaikoissa.
Reija Haapanen
Kirjoittaja on MMT, yrittäjä ja tietokirjailija Isojoelta.