Psykologi Tiina Röning vastaa Pariisin kisoissa olympiajoukkueen psyykkisestä hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Kyse on Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) kolme vuotta sitten käynnistämästä ohjelmasta, jolla pyritään varmistamaan urheilun turvallinen toimintaympäristö.
Kyse ei ole vain urheilijoista, vaan myös valmentajista ja muista taustavoimista.
– Urheiluun pitää luoda niin turvallinen toimintaympäristö, ettei se ainakaan itsessään sairastuta. Toimintakulttuuria viedään siihen suuntaan, että kaikki voisivat tehdä rauhassa työtään, Röning selvittää tehtäväänsä.
Psyykkinen terveys ja hyvinvointi (ohjelman welfare-osuus) on myös merkittävä osa suorituskykyä. Turvallisuus (safeguarding) tarkoittaa syrjinnän, häirinnän, kiusaamisen ja epäasiallisen käyttäytymisen ehkäisyä. Ohjelmalla pyritään varmistamaan, että väärinkäytöksiin myös puututaan.
– Vastuu epäkohdista on keskitetty joukkueessa nyt yhdelle henkilölle, joka tuntee toimintakäytännöt eri tilanteisiin, kirjaa tapahtumat objektiivisesti ja turvaa prosessin. Ei tarvitse miettiä, mikä kenellekin kuuluu. Ongelmatilanteessa kaikkien ei tarvitse pyrähdellä, Röning jatkaa.
– Olen täällä myös sitä varten, että osataan tehdä ensilinjan interventiot, jos jollekin tulee ylitsepääsemätön kriisi.
Ohjelman koeponnistus
"Pitkän listan" olympiajoukkueen koulutus alkoi Pajulahden leirillä viime syksynä, ja kaikki lopulliseen joukkueeseen päässeet ovat saaneet verkkokoulutuksen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
– Kaikki esimerkiksi tietävät, mitä on kiusaaminen. Enää ei voi mennä sen taakse, ettei tiennyt tai tajunnut. On yritetty luoda yhteinen ymmärrys siitä, missä hyvän käytökset raja menee, ettei tule läppä, läppä -selitystä, Röning avaa asiaa esimerkin tasolle.
KOK:lla on kisoissa welfare ja safeguarding -vastaava, jolle joukkueiden vastuuhenkilöt raportoivat määrätyistä asioista muutaman päivän välein. Samalla joukkueiden vastuuhenkilöt verkostoituvat keskenään.
– Olen Suomen joukkueessa kuin koeponnistaja, sillä ohjelma vaatii kehittämistä edelleen. Emmekä varmaan koskaan saa täysin turvallista toimintaympäristöä, koska ihminen pysyy ihmisenä. Mutta meidän täytyy tehdä ympäristöstä yhä turvallisempi, Röning pohtii jo työn jatkonäkymiä.
– Mutta sitä en halua, että tulisi hirveästi keissejä ja sitä kautta oppia kantapään kautta.
KOK:n ohjelman mittakaavaa ja merkitystä kuvaa hyvin se, että Yhdysvaltain joukkueella on kahdeksan welfare- ja seitsemän safeguarding-vastaavaa. Röningillä on siinä mielessä peräti kolmoisrooli, sillä hän on urheilupsykologina Suomen joukkueessa myös psyykkinen valmentaja.
Suomalainen tapa kilpailla
Muutenkin vilkkaasti puhuva Röning innostuu, kun haastattelu kääntyy urheilijan kokonaisvaltaiseen suorituskykyyn.
– Suomen joukkueesta ja yhteisöstä pitäisi luoda niin turvallinen, että täällä saisi olla oma itsensä ja onnistua tai epäonnistua ilman häpeää, joka menee yli sietokyvyn, Röning tiivistää joukkueen toimintamallin.
– Eivät turvallisuus ja inhimillisyys ole pois menestyksestä. Meillä on samalla korkea vaatimustaso.
Röning päinvastoin uskoo, että katsantotavassa piilee kilpailuetu.
– Jokainen tietää, että on helpompi tehdä tulosta, kun ihminen on turvassa, on hyvä olla ja tuki ympärillä. Tämä on meidän tapa hakea menestystä.
Myös psyykkisen valmennuksen ohjelmaan on haettu työkaluja kuukausien ajan.
– Olemme luoneet sellaista mallia, että tiedämme etukäteen, missä kondiksessa joukkueen jäsenet tulevat kisoihin. Teimme hyvinvointikyselyn sekä urheilijoille että staffille, Röning jatkaa.
– Skannaamme etukäteen, onko kaikki ok.
Kartoituksen perusteella tilanne on varsin hyvä.
– Olemme arvioineet, että jokainen tänne tuleva urheilija kestää psyykkisesti mahdollisen epäonnistumisen. Epäonnistuminen ei muuta urheilijan arvoa. Ihmisen arvo on sata prosenttia tuloksesta riippumatta.
Kyse on asiasta, josta joukkueen johtaja Leena Paavolainen puhui ennen kisoja. Ajatus on, ettei joukkueessa ketään jätetä yksin. Ei ainakaan murheineen.