Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän on aikanaan antanut Väinö Linnan kirjoittaa edellisen aloituslauseen lisäksi Tuntemattomaan sotilaaseen myös kohtauksen, jossa Rahikainen koputtaa kaatuneen venäläisen kypärää kiväärinpiipulla ja sanoo: ”Halloo. Sanohan onko siellä ryssän helevetissä kylymä?”
Olen optimisti ja luotan suomalaisiin siinä määrin, etten odota sensurointiyrityksiä Tuntematonta sotilasta kohtaan. Samalla tavalla luotan siihen, että suomalaista historiatutkimusta ja tietokirjallisuutta ei ruveta sensuroimaan, vaikka siitä Helsingissä orastavia merkkejä on havaittukin. Viittaan tapaukseen, jossa Maunula-talon johto epäsi toimittaja Ilpo Pajusen haastatteluoikeuden Maunulan kirjamessuilla Pajusen käytettyä ”ryssä”-sanaa.
Pajunen haastatteli tietokirjailija, dosentti Jukka-Pekka Pietiäistä liittyen tämän syyskuussa ilmestyneeseen Vihtori Kosolan elämäkertaan. Kirjassa avataan mm. sitä, miten Kosolan elämän yhdeksi kantavaksi teemaksi muodostui venäläisviha. Hän esimerkiksi allekirjoitti kirjeitään ”Ryssän vihassa, Vihtori”. ”Ryssä”-sana oli Kosolalle kirjailija Pietiäisen mukaan ”luontevaa puheenpartta”.
Haastattelun konteksti tehtiin kuulijoille selväksi ja ketään elossa olevaa henkilöä ei nimitelty nykypäivänä rasistiseksi katsottavalla termillä.
Edellä mainitun kirjan päähenkilö on kuollut vuonna 1936. Se, että tuodaan esiin hänen käyttämäänsä puheenpartta, ei kohdistu nykyvenäläisiin. Historiallisten faktojen kieltäminen ja kiertoilmausten keksiminen on ongelmallista. Varsinkin, jos niitä vaaditaan historioitsijoilta ja tietokirjailijoilta.
Maunula-talon johtajan mukaan haastattelu loukkasi turvallisemman tilan periaatteita. Ennemminkin juuri johtajan päätös rangaista juontajaa historiallisen faktan äänen lausumisesta teki tilasta turvattoman. Historiaan sisältyy kipeitäkin asioita ja ne on pystyttävä kohtaamaan. Mikäli tietokirjailijoiden on varottava joitakin sanoja historiallisessa kontekstissa, avataan portti tielle, jonka toisessa päässä on historian vääristely. Tälle tielle ei demokraattisessa sivistysvaltiossa tule lähteä. Itärajan takana tilanne on toinen.
Selkeyden vuoksi kirjoitettakoon auki myös seuraava. Vaikka nyky-Venäjän valtion toiminta antaisikin viitteitä tässäkin ajassa ymmärtää, miksi V. Kosola tunsi ”ryssän vihaa”, niin ei meidän enää tarvitse alentua haukkumaan venäläisiä. Kansanedustaja Pekka Toverin sanoin ”Venäjän hallinto ja valtio ovat uhka, eivät yksittäiset venäläiset”.
Kulttuuriperinnön tuntemus on sivistystä. Sivistys puolestaan toimii yhteiskunnallisena kehitysvoimana. Myös ”ryssän helvettiin” johtava tie on kivetty hyvillä aikomuksilla.
Jari Vesanen
Lapua / Sipoo