Kritiikki soteuudistusta kohtaan yltyy ja monelta kohdin alkaa näyttää siltä, että uudistus on epäonnistunut. Erityistä arvostelua ovat herättäneet rahoituksen perusteet perustuen diagnoosikoodeihin.
DRG-luokitus (Diagnosis Related Group) on sairaanhoidossa käytettävä potilaiden luokittelujärjestelmä, jossa potilastapaukset jaetaan ryhmiin diagnoosin ja muiden potilastietojen perusteella. Nämä ryhmät ovat lääketieteellisesti samankaltaisia ja kustannuksiltaan vertailukelpoisia. Järjestelmä on laajalti käytössä maailmalla (mm. Medicare ). Muistan, että Suomessakin jossain sairaalassa kokeiltiin laskutusta, jossa kaikki potilaaseen mennyt raha vanutuppoja myöten laskutettiin. Seurauksena oli, että yksinkertaisestakin sairaalakäynnistä tuli ”kenkälaatikollinen” laskuja.
Sitten on olemassa ICD-10 (11) -järjestelmä. Siinä vain muutetaan diagnoosi tarkempaan muotoon kirjain-numero-yhdistelmäksi. Diagnoosikoodi seuraa potilaskertomuksessa. Sitä voidaan käyttää tilastolliseen analysointiin, mutta se ei sellaisenaan riitä laskutusperusteeksi. Puhumattakaan siitä, että diagnooseja ”rikastettaisiin” (kerättäisiin potilaan kaikki diagnoosit), jotta saataisiin mahdollisimman suuri summa joltain taholta laskutettavaksi. Tässä suhteessa ministeriöllä on suunnitelmissaan menneet täysin puurot ja vellit sekaisin. Uskallan väittää, että kyse on pohjimmiltaan siitä, ettei ymmärretty kyseessä olevan ongelma rahoituspohjassa.
Ajateltiin, että ongelma oli oikeassa resurssien kohdentamisessa. Ei ymmärretty terveydenhoidon vakuutusluonnetta. Sen seurauksena luotiin yllä kuvattu, eräänlainen ”suunnitelmatalouden” malli. Suunnitelmatalous saattoi toimia jopa kohtuullisesti tuotannollisen tehokkuuden osalta entisissä sosialistitalouden maissa. Allokatiivisesta tehokkuudesta ei voitu puhua, siis siitä että tuotetaan oikeita asioita ja oikeita määriä. Kuten alla olevasta ilmenee, terveydenhuollossa se on vielä hankalampaa.
Entuudestaan tiedämme, että 20 %:a väestöstä käyttää 80 %:a terveydenhuollon resursseista. Olen jo aiemmin siteerannut tämän lehden palstoilla oululaisten tekemää tutkimusta. Siinä kyseinen väestön osuus oli vain 10 %:a. Tutkimuksen tekee mielenkiintoiseksi se, että kyseinen 10 prosenttia käytti keskimäärin neljää eri palvelujärjestelmää. Siis valtaosa saattoi käydä kerran vuodessa esimerkiksi ainoastaan lääkärissä, tai ei käyttänyt mitään järjestelmää. Näin väestötasolla.
Yksilötasolla elinaikaiset kustannukset vaihtelevat aivan hurjasti. Joku ihminen on saattanut vammautua synnytyksen yhteydessä, toinen saattaa selvitä ilman lääkityksiä läpi elämänsä. Ehkä käy uusimassa ajokorttitodistuksen... Eli resurssien kohdentaminen ei onnistu väestö-, eikä yksilötasolla tilastollisten diagnoosimallien avulla. Yksinkertaisesti, rahan tulisi seurata potilasta.
Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoiden tuoreessa raportissa (17.9.2025) tarkasteltiin väestön ikärakenteen ja sosioekonomisten tekijöiden vaikutusta sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeeseen ja kustannuksiin eri hyvinvointialueilla. Tutkimusta oli ymmärtääkseni vetänyt emeritusprofessori Pekka Neittaanmäki.
Tutkijoiden mukaan hyvinvointialueiden nykyinen rahoitus ei vastaa todellista tarvetta, eikä sote-rahoitusmalli ota huomioon väestön rakenteellisia ja sosiaalisia eroja. Raportissa korostui alueen ikärakenne, mutta ennen kaikkea sosioekonominen tilanne.
Tutkijat ehdottavat, että ”malli tulisi perustaa Kelan koko väestön kattavan Kanta-palvelun reaaliaikaisiin diagnoositietoihin. Mallissa pitäisi myös ottaa paremmin alueiden huomioon demografiset ja sosiaaliset tekijät”. Siis, mikä olisi se toinen koodi diagnoosikoodien lisäksi?
Tässä nyt lähinnä paljastuu vain se ongelmallisuus, kun on yritetty yhdistää terveydenhuolto ja sosiaalipuoli yhdeksi kokonaisuudeksi.
Kun vielä otetaan huomioon osaoptimoinnin mahdollisuus: sairaslomat ja matkakorvaukset tulevat eri lähteestä, täytyy kysyä missä suhteessa uudistus on onnistunut?
Jätän tässä sairaalaverkoston käsittelyn ulkopuolelle. Totean vain, että tarvitaan myös riittävän tiheä sairaalaverkosto, ”palokunta”... Sanotaan, etteivät seinät hoida potilaita, mutta eivät niitä hoida kumipyörätkään...
Harri Rajakorpi
Seinäjoki