Moon täs lojuesnani funteerannu tätä ihimisen aijan kulumista ja muistellu 79 joulua jokkon tullu elettyä. Toisista jouluust ei oo minkäällaasta muistoa ja toiset on niinku nolis ollu eileen.
Mullon aina jouluna syyllisyyrenmuisto yhyrestä lapsuuren joulusta. Molin 4 vanha ku velijeni syntyy ja ku äitee meni navettahan , jouruun olohon lapsenammana poijan kaas. Kamarin klasista näki riihimarkille, johona pahanakasa oli jäätyny harijahan asti ja koko kylän kakarat lasketteli sielä.
Ei siihen aikahan ollu pefflettiä, mutta paffin paloolla ja säkiillä lasketeltihin. Nenä jäätyy melekeen klasihin kiinni ku vahtasin tätä ihanuutta – enkä pääsny joukkohon.
Yhtenä päivänä äitee oli unohtanu avaamet piirrongin kaappihin ja mun haukankatteeni havaatti ne. Kaapis oli koko perheen joululahajat. Panin kamarin oven röökelihin ja mielipuolen kiilto silimis reviin kaikki lahajat auki.
Isä oli soras teheny pikkuvelijelle ihanan hevoosen. silloli oikia harja ja häntä ja takuulla soli Orlovilaanen ku silloli niin hoikat kintut. Mä sain vauvanuken – aiva oikian kokoosen – ja sen kaas mä makasin joulun jäläkehen ja menin sanohon yhtenä aamuna äireelle, jotta kyllä se rupiaa hengittelöhön ku son aiva jo lämmin.
Ku molin aukaasnu kaikkien paketit tuliki totuuren hetki. Äitee jyrrästi oven takana ja kysyy mitä Aino teköö sielä. Oli pakko aukaasta, eikä kaaoksen keskellä auttanu sanua jotten mä joukaa oo teheny mitää.
Tästä varmahan on jääny trauma, aukaasen lahajani useenki vasta Tapaninpäivänä. Kaukana takana on röntiääset ja klaffinheitot ja isoot poijat vingutti "piruvviulua" klasin takana.
Ny sitte alakaa uusi rupiama. Moomma kaikin toivorikkahia täs vaihees, ens vuosi on ennätyksellisen ihana. Kaikki menöö niinku leppäästä fyrryä, ku tästä uurevvuorenyöstä selevitääs hengis. Son aina niinku oltaas kookin soras – pommit paukkuu ja raketit viheltää, kaikillon kaamia kiirus ja ostovimma alennusmyynniis.
Kyllä ennen oliki mukavaa ku alennusmyinnit alakas vasta helemikuus ja joulu pyhitettihin jouluna. Ihimisten aika ei menny hamstraamises ku joka paikka pursuaa tavaraa muutoonki, eikä kellekkää maharu mitää.
Kakaroollekkaa ei osaa ostaa enää mitää ku niillon viiren vanhana jo kaikki mikä sähköllä pyörii. Kaharen vanhat pelaa tietokonehella kaiken maailman peliä. Vanaha ihiminen ei taharo pysyä täs hässäkäs enää joukos. Sitä kaipaa rauhaa ja hilijaasuutta kaiken hälinän keskelle.
Runoolija sanoo osuvasti jotta: annetaan katoavalle vuodelle rauha. Lasketaan harteilta unohduksen taakat, joita olet raahannut mukanasi. Ota uuteen vuoteesi vain sanat, jotka olet kätkenyt sydämeesi ja teot jotka saavat hymyn kasvoillesi. Ystävät isolla Y:llä.
Kuljet kullatuissa vaunuissa – he ovat elämäsi arvovieraita.
Unelmia – terveyttä – valonkirkkaita kristallihetkiä jokahitten uutehen vuotehen.
Aino Mäki-Kaukola
Kirjoittaja on eteläpohjalaisen murreseura Krannien hallituksen jäsen.