Suomalainen tennishistoria sai viime viikolla seitsemännen jäsenen miesten ammattilaistenniksen "satasen kerhoon", kun Otto Virtanen murtautui ensimmäisen kerran sadan parhaan joukkoon ATP-maailmanlistalla. Virtanen on rankingissa sijalla 96 eikä Suomen ykköspelaajaan, ylikuormituksen myötä kilpailutauolla olevaan Emil Ruusuvuoreen ole eroa enää kuin seitsemän sijaa.
Virtasen, 23, taival kohti maailman huippua armottomasti kilpaillussa lajissa alkoi jo parikymmentä vuotta sitten. Lajin pariin ajautuminen ei ollut ihme, sillä isä Pasi Virtanen oli aikoinaan suomalaisen tenniksen huippuja ja parhaimmillaan sijalla 302 maailmanlistalla. Myös Virtasen kolme vanhempaa sisarusta pelasivat.
– Kolme- tai neljävuotiaana alkoi, pehmopallon lyömisellä seinään. Ja sisarusten ja isän ja isän valmennettavien matseja ja treenejä seuratessa. Kyllä tennistä on aina tullut joka suunnasta, Otto Virtanen naurahtaa muistellessaan tennisuran alkuvaiheita.
– Kokeilin muitakin lajeja, mutta tennis oli helppo ja hyvä valinta. Laji ja sen kilpailu on aina viehättänyt, ja se, että siinä on tavallaan yksin vastuussa. On kiva fiilis, että se kaikki mitä saavuttaa, on tavallaan itse tehtyä.
Ammattilaisuus alkoi peruskoulun jälkeen.
– Se oli vähän sellainen itsestään tullut päätös. En missään vaiheessa halunnut luopua tenniksestä ja ajattelin, että miksen kokeilisi, ja siitä se lähti.
Raakaa työtä
Tennisammattilaisen elämä on raakaa työtä: tiivistä harjoittelua, turnauksia siellä sun täällä, hotellielämää ja lentokilometrejä niin paljon, ettei sitä Virtasen mukaan viitsi edes miettiä laskeskelevansa. Kaikkea tuota lähes ympäri vuoden.
– Alkuvaiheissa huomasi kuitenkin, että onhan se ihan kivaa. Tai no ei se aina niin kivaa ollut, kun kiersi pienempiä kisoja ja kaikenlaisia paikkoja. Nyt niitä aikoja on jo hauska muistella, sitä että jaksoi vetää ne (ajat) läpi, Virtanen kuvailee pitkää tietä kohti huippua.
– Sitä kautta uraa rakennettiin, ja sitten jossain vaiheessa päästiin jo vähän parempiin kisoihin. Ja kun pääsi nuolaisemaan ATP-haastajatason (lajin toiseksi korkeimman tason) meininkiä, tekihän se vaikutuksen ja (lisäsi) motivaatiota työn tekemiseen.
Iso harppaus tänä vuonna
Nykyisin Virtanen koluaa jo ylintä tasoa eli ATP-kiertuetta lähes yhtä paljon kuin haastajatasoa. Rankingsija on tänä vuonna kohentunut jo päälle seitsemälläkymmenellä, ja samalla tietysti myös tilin saldo. Palkintorahaa on tänä vuonna kertynyt lähes 460 000 euroa, yli tuplasti enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä.
– Askel lähempänä huippua ollaan taas. Top-sata nyt rikottu, on sekin jonkinlainen merkki (edistyksestä) ja tästä on hyvä jatkaa. Nyt on vain pidettävä itsensä siellä ja yritettävä nostaa aina ainakin vähän joka vuosi (rankingia), Virtanen pohtii matkaa yhä ylemmäs.
Jos satasen kärjessä rankingissa pysyy, se tuo jo grand slam -turnauksiin paikan pääsarjaan. Ja ATP-kiertueen isoimpiin kisoihin vastaavaa turvaa tuovat suurin piirtein sijat 70–75.
– Siinä pystyisi rakentamaan suurin piirtein koko kauden tietäen missä aina pelaa, Virtanen toteaa tavoitetta ensi vuoteen.
Ja suurimpana unelmana tuleviin vuosiin on se sama, mikä väikkyi jo pikku-Oton mielessä silloin muinoin pehmopalloa takoessa.
– Grand slam -turnauksen voitto. Ja erityisesti Wimbledonissa. Se on ollut se suurin unelma jo pikkupojasta lähtien.