Tämän pojan elämä
Eiköhän onnellisia lapsuuksia koeta enemmän kuin onnettomia. Tarinat kuitenkin kerrotaan yleensä jälkimmäisistä.
Michael Caton-Jonesin elokuva Tämän pojan tarina kuuluu jälkimmäisiin, ja vahvasti sittenkin. Kasvutarina on tosi – syvien huokausten arvoisesti. Omaelämäkerrallisen romaanin kirjoitti alkujaan Tobias Wolff.
Tätä esittää Leonardo DiCaprio, jolle elokuva oli tärkeä näytön paikka samana vuonna valmistuneen Gilbert Grapen kanssa. Lupaava näyttelijänalku oli ensi-illan aikaan 18-vuotias, mutta Tobyn hahmo pakahduttaa niin teini-iän viattomuudessa kuin kolhittuna nuorukaisenakin.
Samaa poikaa on myöhemmin voinut löytää palasen Titanicin romanttisesta taiteilijanalku Jackista ja vaikka The Departed -elokuvan poliisi Billystä.
Robert De Niro ihmishirviönä
Kolhut tulevat tietenkin kotoa. Ellen Barkin on yksinhuoltajaäiti Caroline, joka etsii 1950-luvun Amerikassa uutta kotia ja luotettavaa miestä. Hän uskoo, että juuri semmoiset löytyvät Washingtonin osavaltion pikkukaupungista.
Dwight on mutkattoman tuntuinen huumorimies, partiojohtaja ja yksinhuoltaja hänkin. Kohtalokkaan myöhään valkenee, että tämä on täysi kontrollifriikki ja kotityranni.
Kieltämättä Robert De Niro voisi näytellä äijäpahaa pienemmilläkin kierroksilla, mutta siinä on omanlaisensa totuus. This Boy’s Life katsoo maailmaa keskenkasvuisen pojan silmin, ja käsittämättömänä ihmishirviönä Dwight hänelle näyttäytyy.
Optimismia mukana
Caton-Jonesin elokuva jyskyttää vaativalla kädellä katsojan sydännurkkaa. Eivät perhehelvetit ja pahoinvoivat lapset ole yli puolessa vuosisadassa maailmasta mihinkään kadonneet.
Tärkeintä kumminkin on, ettei This Boy’s Life tyydy pelkkään kurjuuden maksimointiin. Wolfin optimistinen tarina vakuuttaa, että lapsi voi kuin voikin myös selvitä pahojen aikojen läpi. Silloin hänellä on kerrottavanaan tarina, jolla voi rohkaista muita. (USA 1993) ****
Yle Teema & Fem perjantai 24.1. klo 21.00
Pekka Eronen