Neljännes suomalaisista katsoo televisiota jouluna hieman enemmän kuin tavallisesti.
Joulun suosikkiohjelmaksi Samsungin teettämässä kyselyssä paljastui Joulurauhan julistus. Sitä ilmoitti katsovansa 33 prosenttia tutkimukseen vastanneista. Toiseksi suosituin jouluohjelma oli Lumiukko-piirretty, jota katsoo neljännes suomalaisista. Kolmanneksi kiri Samu Sirkan joulutervehdys. Sen haluaa nähdä viidennes suomalaisista. Suosittuja ohjelmia olivat myös Joulupukin kuumalinja ja Joulukalenteri.
– Perheen kerääntyminen television ääreen joulun pyhinä on monelle itsestään selvä traditio. Kolmannes suomalaisista ilmoittaa television katselulla olevan paljon merkitystä joulutunnelman luomisessa, pohtii Markus Nummisalo Samsungilta.
Suurin osa katsoo jouluna suoria tv-lähetyksiä perinteisestä televisiosta, mutta 18–34 -vuotiaista nuorista aikuisista 23 prosenttia kertoo katsovansa ohjelmia tietokoneelta.
Joulurauhan julistus (33 %)