Ensimmäiseksi täytyy tunnustaa, että otsikon ajatus ei ole peräisin omasta mekaanisen näppäimistön kolinasta vaan yhdysvaltalaiselta tekoälyjä tutkivalta tutkimuskeskukselta OpenAI:lta. Tämän keskuksen käsialaa ovat viimeaikoina paljon keskustelua herättäneet taideteoksia ulos puskeva DALL-E ja chattibotti ChatGPT, joka oikeasti toimii niin kuin haluaisit Nordean asiakapalvelubotin toimivan.
ChatGPT:n avulla myös mummosi osaa Googlata, kunhan tieto on ollut saatavilla ennen vuotta 2021, mihin ChatGPT:n tiedot loppuvat.
Monet yritykset ja yksityishenkilöt ovat jo omaksuneet tekoälyn käyttöön omaksi henkilökohtaiseksi avustajakseen ja päivittäiseksi työkaluksi.
Sillä kirjoitetaan lähes valmiita julkaisuja, markkinointi suunnitelmia ja materiaaleja, käytetään inspiraation lähteenä, oman ymmärryksen mukaan jopa ihan kelpo koodia sekä opetusmateriaalien valmisteluun sisällöllisesti ja graafisesti. Rajana vain sinun oma mielikuvituksesi – mistä päästäänkin jutun pihviin. Tekoäly tuskin tulee ihan hetkeen viemään sinun työtäsi, vaan se henkilö, joka osaa käyttää tekoälyjä työkalunaan tulee. Adapt or perish.
Koulutuksen parissa, missä itse työskentelen, tekoäly tulee mullistamaan tavan, miten me opetamme. Ja tästä asiasta ei tulla ikävä kyllä kysymään meidän opettajien mielipidettä. Klassisten esseiden, tutkielmien ja monen muun kirjoitustyyppisten tehtävänannot ovat aivan liian helppoja tehtäviä ChatGPT:lle, joka juuri läpäisi mm. Pennsylvanian yliopiston Wharton kauppakorkeakoulun päättökokeen.
Gradut, kandit ja dipat kaikki saman prässin alla. Tämä tekoälyn käyttö opiskeluun on herättänyt monissa piireissä vastareaktion, jossa sen käyttö halutaan kieltää. Paniikinomaisesti oppilaitokset ovat siirtäneet opetustaan verkosta kampuksille, tekemään tenttejä kynällä ja paperilla ja palattu suullisiin kuulusteluihin, jotta tekoälyn käyttö saataisiin kitkettyä kampuksella. Tämä on myös synnyttänyt useampia tahoja kehittämään ohjelmia, jotka osaavat tunnistaa tekoälyllä kirjoitetun tekstin, jotta ”huijaamisesta” jäisi kiinni. Tämän viimeisen seikan tavallaan ymmärrän, koska koen, että ihmisellä on oikeus tietää, onko tekstin kirjoittanut ihminen, ihminen tekoälyn kanssa vai pelkästään tekoäly.
Käytön kieltämistä en ymmärrä ja olenkin tehnyt jo epävirallisen lupauksen, että minun kursseillani saa käyttää tekoälyä.
Miksi ihmeessä kieltäisin oppilailtani työkalun käytön, jota käytän itsekin ja jota he saavat käyttää työelämässä.
Tekoäly ei tule viemään työpaikkaa nenäsi edestä, vaan henkilö, joka käyttää tekoälyä tulee. Viimeksi kun tarkistin, niin työelämäänhän me heitä koulutetaan.
Tässä suurin kasvun paikka on meillä opettajille. Miten me muovaamme tehtäviämme, että ne voi ratkaista tekoälyä hyödyntäen ja samalla siltä oppien? Miten ylläpidetään opiskelijan sisäistä motivaatiota yhä opiskella asioita? Miten me muutamme arviointia? Entä jos sittenkin ottaisimme meille tutumman konservatiivisemman linjan ja kielletään tekoälyn käyttö kokonaan. Tämän lisäksi käytetään hurja määrä meidän rajallisia resurssejamme valvomaan tätä kieltoa.
Itse uskon, että jos me emme pysy tässä ajassa, aika ajaa meistä ohi ja kovaa. Tekoälyjen käytön kieltäminen olisi koulutuksen Nokia-hetki, kun heille tarjottiin kosketusnäyttöteknologiaa puhelimiin. Jos me emme ota tekoälyä käyttöön työkaluksi ja opeteta meidän oppilaitamme hyödyntämään sitä, joku muu kyllä tekee sen ja silloin tekoälyä käyttävä insinööri vie meidän insinöörin työpaikan.
Tervetuloa AI-pedagogiikan aikakaudelle.
Juho Heiska
Vaasan ammattikorkeakoulun energiatekniikan yliopettaja