Vuodenvaihde on luontainen ajankohta muistella mennyttä. Omalta osaltani se tarkoittaa viime vuoden parhaiden luontoretkien arviointia.
Kevään 2025 hienoin luontokokemus osui huhtikuun alun varhaiseen aamuun. Olin kömpinyt suosaarekkeen reunassa olevaan piilokojuun edellisenä iltana. Nyt heräsin säpsähtäen suolta kuuluviin suhahduksiin.
Käynnissä oli täysi tohina, sillä parikymmentä teerikukkoa laskeutui suolle voimiaan mittelemään. Soitimen vahvin kukko erottautui selvästi, sillä se hallitsi taistelukentän keskustaa vahvoin ottein. Kukon kääntyessä huomasin, että linnun pyrstöstä puuttui puolikas. Ooh!
Varmasti sama kukko, jonka räytynyt olemus sai edellisenä keväänä melkoista kyytiä muilta soitimen kukoilta. Selvästi sisuuntunut pyrstöpuoli oli nyt suon valtias. Tunsin kukon puolesta lämmintä myötätuntoa. Hyvä puolinaiset ja muut raskautetut!
Kevään kiihkeys käy aina pidemmän päälle voimille, joten vuodenkierron kääntyminen seesteiseksi kesäksi oli helpotus. Erityisesti varhaisten aamujen pehmeys tuntui hyvältä. Hienoimman kesäretkeni koin mökkimaisemissani Pirkanmaalla.
Järvi oli täysin tyyni, mutta viileän rintaman jäljiltä se uhkui paksua usvaa. Astuin veneeseen ja aloin soutaa. Nouseva aurinko näyttäytyi sumun keskellä ainoana suunnannäyttäjänä, ja airojen karheus tuntui kämmenissä erityisen hyvältä.
Kuikan ja nuolihaukan yhtäaikainen äänenavaus ja uisteluvavan syvä notkahdus. Ohilentävä kalatiira kuvasti sitä keveyttä, jota tuolloin sain kokea.
Syksyisen poimintakauden tähtihetken puolestaan koin tuttuakin tutummassa kalliometsässä. Olin käynyt paikalla edellisen kerran alkukesällä ja muistan vieläkin siellä vallinneen vahvan lämmön ja kimalaisten äänekkäät surahdukset. Eli ne merkit, jotka ennakoivat hyvää mustikkasatoa.
Laskin repun mättäälle ja aloin poimia. Parissa tunnissa oli kolme sangollista mustikkaa kasassa. Niiden kuljettaminen kotiin oli oma lukunsa, mutta yllättävän kevyt oli marjamiehen paluu tämän saaliin kera.
Tähänastisen talven hienoimman retkeni koin taas suolla. Kokemuksesta teki muistamisen arvoisen sekin, että reissuun liittyi hitunen kärsimystä. Pakkasen runtelema piilokoju ei nimittäin ole maailman miellyttävin paikka.
Tavoite oli kuvata suolla liikkunut merikotka ja erityisesti sen nilkoissa olevat renkaat numeroineen. Aiemmat yritykset olivat epäonnistuneet, sillä renkaat olivat paksun töhryn peitossa. Ehkä hylkeenrasva oli ne tahmannut.
Nyt kotka oli lähellä, ja sain kuin sainkin tyydyttävät kuvat. Numerosarjan perusteella merikotka tunnistettiin Rengastustoimistossa. Lintu oli kuoriutunut Rannikko-Pohjanmaalla, mutta sen jälkeen siirtynyt vuosikausiksi Ruotsiin.
Ehkä kotka oli nyt tuumannut ”Borta bra men hemma bäst” ja päättänyt palata Suomeen paria ja pesimäpaikkaa etsimään.
Upeinta tässä kaikessa on se, että vuodenkierron myötä teerien hypyt, sileät järvenselät, nuokkuvat varvut ja vahvat kynnet voi taas kokea uudelleen. Tai kuka tietää, vaikka tämän vuoden kohokohtina olisivat omasta pihasta tai lähimetsästä löytyvät yllättävät timantit.
Hyvää uutta luontovuotta 2026 kaikille Eparin lukijoille!