Täydelliset häät. Ohjaus Tom Petäjä. Rooleissa Jussi Jätinvuori, Jani Johansson, Kristiina Karhu, Mari Pöytälaakso, Mia Vuorela ja Marjut Sariola. Kenraaliesitys Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämöllä 7.11.
Sulhanen herää hääaamunaan hotellihuoneesta (väärästä) naisen (väärän) vierestä. Alkaa hätävalheiden ja väärinkäsitysten sarja, jossa hyvää tarkoittavat hahmot koettavat luovia kuiville keittämästään sopasta. Uusia kokkeja ilmaantuu, ja hämmentäminen ei ota loppuakseen. Päästäänkö tästä liemestä ikinä viettämään niitä häitä?
Täydelliset häät on englantilaisen Robin Hawdonin menestyskomedia, jonka on suomentanut Sarianne Paasonen ja nyt Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämölle ohjannut Tom Petäjä. Vauhdikkaalle farssille on varmasti tilausta etenkin näin pikkujouluaikaan.
Komediassa rytmi on erityisen tärkeä, ja se toimii esityksessä kuin nakutettuna. Näin siis jo ennen ensi-iltaa, kenraaliharjoituksessa. Tätä ei voi katsojana kuin ihailla, niin vaivattomasti laskee vuorosanatulva valittua uomaansa, niin taidokkaasti osuvat hahmojen askeleet heidän rymytessään lavalla näennäisen sekasortoisesti.
Komedian lataus on sopivasti aikuiseen makuun. Näyttelijöillä näyttää itselläänkin olevan hahmojensa parissa hauskaa. Vaikka kännitoilailut ja pettäminen voitaisiin esittää myös tummasävyisemmässä valossa, nyt ammennetaan niiden huumoriarvosta kaikki mahdollinen.
Jos on pakko valita hienosta näyttelijäjoukosta yksi, esityksen tähdeksi nousee bestman Tommi (Jani Johansson). Hänen hahmonsa kehollisuudessa on jotain kutkuttavaa, vaikka hän olisi vaiti.
Vai viekö Mia Vuorelan Malla-hahmo huvittavuudessaan voiton Tommiltakin? Malla tekee näytelmässä ikään kuin kaksoisroolin, kun sekoilevat kaverukset pakottavat hänet muuntumaan siivoojasta tyttöystäväksi. Samalla muuttuu tämän taitavan komediennen puhetapa ja koko olemus, topakasta työntekijästä kihertäväksi bimboksi.
Teatteriseuralaiseni käy teatterissa hyvin harvoin, ja ehdimme etukäteen yhdessä empiä, mahtaako esitys pitää otteessaan. Hän kuitenkin totesi, että näytelmä yllätti parantamalla juoksuaan loppuun asti.
Olisi voinut kuvitella, että lajityyppiin kuuluva ovien paiskominen, kohellus ja tauoton puheenpulputus löisivät kokemattomamman katsojan mielestä yli, mutta ei. Intensiivinen sekoilu sisältää sen verran sukkelaa sanailua ja hupaisia fyysisiä maneereja, että vitsi kantaa loppukumarruksiin saakka.
Kollektiivinen ilo myös tarttuu ja luo yleisöstä parituntisen ajaksi yhteisön. Pari riviä taempana joku aivan ulvoo naurusta. Kulttuurihyvinvoinnista puhutaan nyt paljon, ja tätäkin se voi olla.
Erityisen upea on Juho Lindströmin suunnittelema värikylläinen lavastus. En ole aiemmin nähnyt niin yllättävää lavalta poistumista tai sinne tulemista kuin tässä esityksessä.
Ei ihme, että lavasteen keskellä aiotaan keväällä järjestää oikeat täydelliset häät, teatterin ja seurakunnan yhteistyönä.
