Kauhavan kaupungilla kymmenisen vuotta töissä olleena kokemukseni on, että pelolla johtaminen on tullut viime vuosina yhä enemmän tavaksi. Työntekijöiden ajatusten kuuleminen ja heidän arvostaminen on vähentynyt. Uskaltaako kaupunki laittaa kyselyä pois lähteneille työntekijöille: Miksi vaihdoitte työpaikkaa? Sieltä saattaisi löytyä avaimia ylimmälle johdolle ja luottamushenkilöille työntekijöiden pysyvyyden turvaamiseksi. Kyselyä odotellessa, haaveissa uusi työ jossain muualla.
Tässä ällähuumassa tulee taas mieleen, kenen kuuluisi kasvattaa lapset pärjäämään elämässä edes välttävästi? Koulun kuuluu nykyään tähdätä vain asioiden muistamiseen ja arvoitusten ratkomiseen. Useimmat kodit tähtäävät vain jälkeläisten syöttämiseen ja tyytyväisenä pitämiseen. Näinä päivinä noin puolet työnnetään maailmalle ja toinen puoli armeijaan opettelemaan käskyjen sumeilematonta noudattamista ja tappamista. Sitten tämä puuhailujemme tulos löytää itsensä elämäntiensä alusta, vähillä eväillä. Päättäjät, miettikää tätä? Miksi missään ei opeteta mitään elämässä pärjäämisestä?
Koiravero poistui, kun ihmiset eivät halunneet maksaa veroa. Kunnille veron perintä oli taloudellisesti raskas. Eikä veroa tarvita. Meillä on käytössä tuottoisa arvonlisävero, joka koskee kaikkia lemmikkejä. Eläinlääkärimaksuun, 1 000 euroa, lisätään 25,5 prosentin arvonlisävero eli 255 euroa. Lemmikit syövät kaupasta ostettua ruokaa, jossa on 13,5 prosentin ALV. Lemmikkien arvonlisävero on lottovoitto valtiolle.
Droonitiedottaminen! Edellytys: Sähköt toimii. Totta kai sähköverkot ovat ensimmäinen tuhottava, vrt. Ukraina. Tarttis kehittää kännykköjen tukiasemia, jotka toimii kriisiaikana, ilman sähköverkkoa ja pattereita. Onkohan tämä seuraavan hallituksen ohjelmassa?
Suomen talous on kuralla, ja säästöjä etsitään. Olisiko nyt aika katsastaa maataloustukia? Olisiko aika päivittää tämäkin ala normaaliin yritystoimintaan? Kaikenlaiset tuet ja lomittajat ovat menneisyyttä. Huoltovarmuus on huono selitys. Kuulumme EU:hun. Pyöritämme tehdastyöntekijöiden verorahoilla tätä kallista palettia. Minä olen oikeutettu tämän sanomaan, koska yrityksessä, jossa työskentelen, kaikki tuotteet menee ulkomaille. Suomi saa tästä tuloja, joilla pitäisi elättää Suomi.
Suomen talous saataisiin kuntoon, jos kaikki työttömät työllistyisivät ja kaikille työssä käyville maksettaisiin keskimäärin 4 900 euroa kuukaudessa palkkaa. Maahan tuleva halpatyövoima ei paranna tilannetta.
Nykyään painotetaan paljon lasten vanhempien tasavertaista vanhemmuutta. Tällä tarkoitetaan esim. perhevapaiden sekä arjen vastuun ja velvollisuuksien tasapuolista jakamista molempien vanhempien kesken. Vastuun jakamisen pitäisi jatkua myös vanhempien avioeron jälkeen. Tämän mahdollistamiseen on olemassa hyvä ja toimivaksi todettu, lasten etua ajava vuoroasumismalli. Lapsilla säilyy läheinen yhteys molempiin vanhempiin ja vanhempien sukuun. Mutta Suomessa on tällä hetkellä liian helppoa halutessaan torpata toiselta vanhemmalta tämä mahdollisuus. Siihen riittää se, että muuttaa lasten kanssa tarpeeksi kauas, jolloin esimerkiksi koulunkäynnin takia vuoroasuminen ei ole enää mahdollista. Erotilanteessa härskimmin omia etujaan ajava on aina voittava osapuoli, vaikka lasten etu ei toteutuisikaan. Asiaan pitää saada jokin muutos lasten todellisen edun toteutumiseen, eli siihen, että lapsilla olisi molemmat vanhemmat tukemassa heidän lapsuuttaan ja antamassa eväitä kohti aikuisuutta. Nyt on liikaa lapsia, jotka joutuvat elämään ilman toista vanhempaansa.
Luen kirjaa nimeltä Naisten keskitysleiri. Siinä kerrotaan, miten Saksan demokratia tuhottiin vain kolmessa vuodessa, eli kaikki kansallissosialismin vastustus vaiennettiin. Järkytyin syvästi. En olisi ikinä uskonut, miten vähän aikaa järjestelmän totaalinen muutos vaatii. On entistä tärkeämpää vaalia demokratiaa, nyt ja täällä.
On se kummaa, kun ei nykyään voi pyytää apua pienissäkään asioissa tai kertoa omista huolistaan. Jos näin tekee, tehdään huoli-ilmoitus nimettömänä, ja pian on sossutäti oven takana ja kyttäävillä naapureilla on hauskaa. Terveisin yhteiskuntakelpoinen, kuitenkin joskus harvoin apua tarvitseva.
Paljon on yhteiskunnassa vikaa, kun avustajan kotikäynti saa kestää 15 minuuttia yksinäisen vanhuksen luona. Ja joku saa vääryydellä useita tunteja päivässä, eikä ole vanhus tai sairas.