Mummon spontaaneja mietteitä nykymenosta: Kaatunut sähköpotkulauta: Missä uhri, mitä on tapahtunut? Tatuoinnit: Onpa paljon mustelmia, onko ollut tappelussa? Täytetyt huulet: Onko saanut turpiinsa, kun on noin turvoksissa?
Hemmetin MTV ja Elisa, kun pilasitte jääkiekon MM-kisat.
MTV3:n katsominen täytyy lopettaa, kun ei jaksa katsoa edes noita Love Islandin mainoksia, joissa se hattupäinen mies on aina esillä.
Elisalla ei toimi mikään muu kuin laskutus.
Kylläpä alkoi päivä hyvin, kun uutisissa kerrottiin 3 hyvää uutista: Suomi oli vasta 6. euroviisuissa! Israel oli toisena! Ja että Trump lopetti venäläisen öljyn myynnin sallineen väliaikaisen päätöksen!
Euroviisujen voittajabiisistä Bangaranga tulee mieleen alkuperäinen Gangnam style, PSY ja etelä- korealainen nuorisomusiikki. Lampeniuksen ja Parkkosen Liekinheitin on hyvä biisi, kuten myös Komioitten Lululai, jota voi helposti laulella mukana.
Kyllä oli mahdotonta hypetystä Suomen euroviisukappaleesta, joka ennakkoon listattiin voittajaksi. Kun voittoa ei tullut, oli hämmästys suuri. Kaikkiaan erikoista toimintaa.
Euroviisujen äänestysmenettelyyn olisi jollain konstin saatava muutos. Nyt edelleen monet äänestäjät antavat kannatuksensa ensisijaisesti valtiolle eikä lauluesitykselle. Tämä ilmiö on vallinnut niin kauan kuin euroviisut ovat olleet. Mm. Balkanin alueen valtiot äänestävät toisiaan. Ruotsi arvosti nyt maksimipistein Suomea esityksen tasoon liittyen, mutta Suomi ei lohduttanut Ruotsia edes naapuruuden perusteella.
Vähän voisi Yle jokakeväistä Euroviisuhypetystä hillitä, tai aika paljonkin. UMK-finaalikin on aivan liian aikaisin. Vähintään kuukausi myöhempään olisi parempi.
Ukrainan ja Suomen trooniyhteistyö tuottaa hedelmää. Jonsei tossahra maan pinnas, niin tossahrus voi tuhota Itämeren, itänaapurin rauskoosta öliypöntööstä. Jotta tänne vain! Näin käy useen avuliahan aukustin. Luuloo auttaesnansa saavan isoot hyöryt, mutta kuinkas sitte kävikään...
Ojajärventiellä nähty tiekarhu, ihmeiden aika ei ole ohi.
Ihailen Kiinan johtajan Xin älyä ja yleensä sikäläisten taitoa tehdä politiikkaa. He todella osaavat. Viittaus Thukydideen ansaan oli varsinainen konkreettinen helmi. Hyvä, että sivistys edes jossakin vielä kukoistaa ja osaamista arvostetaan. Samalla nämäkin ominaisuudet korostavat tuon maan vaarallisuutta ja arvaamattomuutta. Varsinkin, kun muualla tyhmyys on huipussaan. Paras tässä tiirata myös omaan napaan!
Tietääkö meidän päättäjät ollenkaan, mitä tukia ministeriöt jakaa yhdistyksille ympäri maan? Puhutaan oikeasti miljardeista. Kyllä, siinä on 9 nollaa. Koettakaa nyt oikeasti lopettaa rahan kylväminen kaikkeen hömppään. On hävytöntä edelleen puhua esim. vanhustenhoidosta tai eläkkeistä tai perusväylän pidosta, kun meillä on varaa tukea yhdistyksiä, joista moni tehtailee työkseen valituksia ja haittaa valtion toimia. Kansanedustajat, perehtykää kuluihin!
Miten ihmeessä tavallinen, armeijaa käymätön naisihminen tietää, mikä taivaalla liikkuva piste on: lentokone, lintu tai drooni? Ei kai tässä alvariinsa syöksytä isoisän isän kaivamaan maakellariin eli suomalaiseen väestönsuojaan? Suhtaudun asiaan samalla realismilla kuin isäni lapsuudessaan, kun väitettiin, että Jumala pudottaa syntisen päähän kuuman kiven. Hän vähät välitti.
Halvalla myytte kultanne, kun kannattaa mainostaa isoilla mainoksilla. Ilkka-Pohjalaisen talous pysyy niillä mainoksilla kunnossa.
Tulipahan mieleeni jäätelöauton kilkutuksesta, että voisihan meillä olla vastaava lähituottajien liha-auto! Olisin ekana jonossa ostoksilla.
Perussuomalaiset näyttävät vastustavan suostumuksellista seksiä. Perussuomalainen euroedustaja äänesti europarlamentissa vastaan aloitetta, jolla kiristettäisiin raiskaukseen liittyvää lainsäädäntöä Euroopassa. Ajattelevatko perussuomalaiset, että molemminpuolista, selkeää suostumusta ei seksiin tarvita?
Onko SDP:n puheenjohtaja niin avuton, että hänellä pitää olla aina tukihenkilö Tuppurainen mukana kylkituntumalla? Ei muilla puh. johtajilla ole näin. Ihmettelen kovasti?
Viron rannoille on ajautunut öljyä, jonka epäillään liittyvän Ukrainan iskuihin Venäjän öljysatamiin. Luonto ei kiitä. Kuka korvaa vahingot? Ympäristöjärjestöt, herätys!
Kumpi on demarien puheenjohtaja, Tytti Tuppurainen vai Antti Lindtman?
Ymmärrän, jos tulee joku onnettomuus tai sairaus, tms. ja sen vuoksi saa velanmaksuun pidennystä. Sitä en ymmärrä, ettei velkaa tarvitse maksaa lainkaan. Olen parhaan ikäni syönyt kaurapuuroa ja kyhjöttänyt kotona asuntovelallisena. Nyt luen tämän tästä, että isojakin velkoja saa anteeksi. Kyllä nousee melkoinen katkeruus pintaan!
Kannattaa käydä oikeusministeriön ylläpitämällä verkkosivulla: kansalaisaloite.fi. Moni aloite jää suuren yleisön tietämättömiin, koska niistä uutisoidaan vähän. Voit kannattaa muiden tekemiä aloitteita ja myös itse tehdä kansalaisaloitteen esimerkiksi lain muuttamiseksi.
Kiitos Vaasan keuhkopoliklinikan Johanille, "Ten points".
Espanjan pääministerin mukaan Espanja on ”historian oikealla puolella” Euroviisuista jättäytyessään (IL 15.5). Silti Espanja käy edelleen kauppaa Israelin kanssa ja tuo maahan israelilaista teknologiaa, lääkkeitä, elektroniikkaa, kemikaaleja, ym. Miten tämä selittyy kaksoisstandardien näkökulmasta?
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on iäkkäille aivan liian vähän pysyviä hoitopaikkoja, koska iäkkäät joutuvat odottelemaan yli sallitun 3 kuukauden takuuajan. Miksi lopetetuille vuodeosastoille ei perustettu pysyviä hoitopaikkoja?
En nyt luottaisi kaikkien lausuntoihin datakeskusten tulon hyvyydestä. Lopulta taitaa olla kyse vain siitä, että saatiin jotain, ettei ihan kasvot mene. Datakeskukset nyt kolkuttelee ovella ja rakentaa omaa voimaa. Ainut varma asia on, että kuluttajille sähkön hinta nousee noiden datakeskusten vuoksi.
Vapaaehtoisten eläkevakuutuksien varat pitäisi saada nostaa käyttöön heti, kun verovähennysoikeus loppuu. Ei ole oikeudenmukaista, että ihmisten rahoja pankotaan vakuutuslaitoksilla, kun hyvästä, vanhuuden varalle ajatellusta turvasta on viety hallituksen toimesta pohja pois. Tulisi verotuloja valtiolle ja raha lähtisi kiertämään, kun säästön nostoikärajat poistettaisiin yhtä näppärästi kuin veroetukin. Kukahan kansanedustaja ajaisi meidän eläkesäästäjien asiaa?
Olipas söpö Reijo Heikkilän juttu (I–P 16.5.) Olha Blazhenkon näkemistä karhunpennuista!
Kävin Ideaparkissa Kärkkäisellä. Kyllä oli ahdasta. Esim. vaatteita oli mahdotonta tutkia, kun oli ahdettu niin liki toisiaan. Pitikö sinne kaikki maailman tavarat ahtaa? Kyllä oli mukava Keskisellä kuljeskella, ei ahdistanut.
Suomi käyttää vähiten rahaa vanhusten hoivaan verrattuna muihin Pohjoismaihin.
"Oi aikoja, oi tapoja". Kun Seinäjoen näkökulmasta muistellaan 50 vuoden takaista tanssi- ja yökerhokulttuuria, niin paljon on 1970-luvun menosta muuttunut. Seinäjoen oma varhaisempi nuoriso meni maakunnan tanssipaikoille, kun kotikaupungissa ei sellaista suosittua paikkaa oikein ollut. Aikuisempi väestö hakeutui yöelämään ns. "Sorsanpesään", johon jopa 1 000 asiakasta havitteli mahtuvansa viikonloppuisin muualta maakunnasta tulevien kera.