Lukijalta

Tätä mieltä tänään: Ai pul­lon­pa­lau­tus­kin ve­ro­na­lai­sek­si?! Kyllä on tämä maa köyhä.

-


Jotain on suunnitteilla kun tuodaan julki, että Suomessa on liian halpaa vettä ja sähköä. Vesi on halpaa kun sitä on yllin kyllin. Myydäänkö vesi ulkomaille, ja tehdään rahaa? Sähkön hinnan  pohjustus ei ihmetytä. Edellisen hallituksen aikana annettiin ymmärtää, että Suomessa riittää sähkö ja tänne voi rakentaa datakeskuksia pilvin pimein. Kiinteistöverokiimassa jokainen kunta alkoi kilpailla datakeskuksista. Selvää on, ettei kantaverkko kestä paisuvaa sähkön kulutusta. Rajoitusten aikana, joka tehdään rahalla, pörssisähkön hinta nousee pilviin. Onko sähkön saannista ollut se käsitys, että sähköä tulee pistorasiasta ja rahaa seinästä?

Joku viisas professori sanoi "kaikesta, mitä pidämme totuutena tieteessä, tullaan 50 prosenttia osoittamaan vääräksi 50 vuoden kuluttua. Ongelma on, ettemme tiedä kumpi 50 prosenttia osoitetaan, että asia ei ollut ihan näin." Mihin voimme perustaa absoluuttisen totuuden ja tiedon kallion? Emme välttämättä vallitseviin käsityksiin tutkimustuloksissa ja tieteessä. Joskus kanamuna oli epäterveellistä, ja sitten se oli taas terveyspommi, jossa oli "kaikki" paitsi C-vitamiinia. Totuus kaikesta on olemassa, mutta me kaikki emme sitä vajavaisina aina havaitse. Eikä tekoälykään vaikka siihen on "ladattu" kaikki tieto ja viisaus.

Varsin kiinnostavalta tuntuvat Ville Niinistön ajatukset ja selostukset Naton ja EU:n yhteensovittamisesta Euroopan puolustuksessa. Miten vähän tavikset tästäkin tietävät. Yksi laaja lehtiartikkeli tekisi terää, vaikka keskittyisi vain siihen, miten asiat ovat nyt. Paljon ajatuksia herättävät myös kaikenlaiset hätäratkaisut, kun eri maat perustavat yhteistyöryhmän jonkun tärkeän asian ajamiseksi. Onnistuuko Venäjä, Kiina tai joku muu taho murentamaan EU:n? Haluaako joka maan johtaja riehua kukkona jollakin omalla tunkiolla, mutta kukaan ei suostu nöyrtymään yhteisrintamaan koko EU:n hyväksi?

Heti huomasi, että kesätyöntekijät ovat palanneet Peräseinäjoen "katukuvaan". Lähti "valheellinen kyltti" koulun seinästä (kaksi on vielä jäljellä) ja päiväkodin kohdalla ollut tosi ruma tuulenkaatokanto on siivottu. Kiitos!

Melkoista on meno korkeakouluissa, kun opettaja tekee oppimistehtävän tekoälyllä, opiskelija vastaa tekoälyllä ja opettaja pyytää palautteen /arvioinnin tekoälyllä. Mutta tästä ei saa puhua.

Onko USA:n tähtäimessä Kiina? Floridan senaattori Rick Scott sanoo: "Minulle on okei, että tuhotaan globaalit energiamarkkinat niin kauan kuin se lamauttaa Kiinan talouden". "Hormuzinsalmen sulkeminen on hyvä asia, jos  mitään öljyä ei enää koskaan mene Kiinaan ja heidän talous on tuhottu". "That would be a really wonderful day for me" jatkaa senaattori Scott. Hän on myös kehunut vuolaasti Trumppia, kuinka hyvää työtä hän tekee. Nyt pitäisi aloittaa pienviljely ja valmius pahempaan talousromahdukseen kuin 2008 tai covid-vuodet.

Olette varmasti kuulleet energiasyöpöistä ihmisistä, jotka puhuvat omista asioistaan, valittavat, odottavat empatiaa, ovat allapäin. Nykypsykologia kehottaa pysymään kaukana tällaisista. Ei pidä vaarantaa omaa hyvää oloaan ja elämäniloaan. Niinpä ohjetta sovelletaan jopa avio /avopuolisoon, aikuisiin lapsiin ja vanhempiin. Ystävistä ja tutuista puhumattakaan. Samaan aikaan psykologeille on mielettömät jonot. Odotan kovasti, mitä energiasyöpöistä varoittavat psykologit neuvovat allapäin ja murheissaan olevia ihmisiä tekemään.

Sotataktiikka on muuttunut ja Ukraina alkaa olla suurvalta droonien käytössä. Tali-Ihantalassa oli myös uutta tekniikkaa, panssarinyrkit, joilla tuhottiin vihollisen panssareita. Mutta lopullinen taistelu voitettiin tykistön avulla. Tiedustelu sai murrettua ry..än viestin "hyökkäys aloitetaan Talin pohjoispuolelta kel neli noll noll". Hyökkäysryhmitykseen ampui n. 250 tykkiä ja kranaatinheitin, keskitys oli suurimpia länsirintamalla. Vihollisen kalusto tuhottiin. Eikä voi unohtaa ryhmä Kulmaita lentokoneineen selustan tuhoamisessa. Kyllä telahaupitseilla on käyttöä.

"Ei kannata valittaa, se ei johda mihinkään" -sanonnan varmistaa tuttu fraasi hyvinvointialueella: "toiminnassa ei ole havaittu lain määrittämää rikkomusta tai laiminlyöntiä eikä se siten aiheuta toimenpiteitä". Tällä tavalla muistutusten käsittelijä, ylilääkäri toteaa kollegan lakirikkomukset aiheettomiksi, koska itse muistutuksen kohteena olevat lääkärit niin toteavat muistutuksen esittelijöinä. Aivan sama lojaalisuus näkyy valvontaviranomaisten, nykyisen LVV:n ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian, kantelun esittelijöiden toiminnassa. Esittelijät jättävät mainitsematta kantelun tekijän esiin tuomat lakirikkomukset, jolloin käsittelijä vastaa myös tutuksi tulleella fraasilla. Nyt viimein STM:n kansliapäällikkö on lupautunut tutkimaan kyseisiin asioihin kohdistuvat rikkomukset.

Otin heti opikseni A-studiosta, jossa haastateltava antoi vinkin vaaleihin. Vaalit voittaa se, jolla on paras visio tulevaisuudesta! Kun ajattelen niitä, jotka todennäköisesti kilpailevat vaalivoitosta, kyllä menee valitettavasti sinne siltarumpujen puolelle. Eikö Suomessa kenelläkään ole ajatusta siitä, minne tämän maan pitäisi mennä, missä sen tavoite on?

Meillä käydään lähes 20 vuotta koulua, mutta ehkä viisi prosenttia valmistuneista osaa sanoa, mihin elämässään tähtäävät – paitsi koulutusta vastaaviin töihin. Mitä siellä yliopistossa opetetaan? Lukemaan englanninkielisiä kirjoja ulkoa?

Opetetaanko ammattiajokortin ajajille tai jossain muussa autonkuljettajakoulutuksessa nopeusrajoitusten noudattamista? Tuntuu siltä, että ammattikuskit eivät ole kuulleet  nopeusrajoituksista. Uusissa h-autoissa on nopeusrajoitusmerkkien tunnistus ja ne jarruttavat, ellei kuski tee sitä. Luulisi niitä rekoissa ja busseissakin olevan. Voisivatko esim. vaasalaisten veronmaksajien omistamat bussit käyttää kyseistä automatiikkaa.

Kattavatko tuet lemmikkieläimistä aiheutuvat kulut? Kuka maksaa niitten ruuat ja muut kustannukset?

Ei Kela ole koskaan maksanut etuuksia ulkomaille vaan suomalaisen pankin pankkitilille. On virheellistä väittää, että Kela maksaa etuuksia ulkomaille.

Meillä on ainutlaatuinen luonto- ja kulttuurihistoriallinen Törnävän alue. Miksi kaupungin päättäjät ja virkahenkilöt eivät arvosta sitä? Kauppa tulee tuhoamaan aktiivisessa käytössä olevan luontometsän vanhoine puineen. Museo saa viereensä parkkipaikan ja laatikkomyymälän, jolloin menetetään maisemakokonaisuus. Jättäkää nyt tuo Törnävän museo-kartano-kirkkoalue rauhaan uusilta teiltä ja kauppakeskuksilta. Sen sijaan hyödynnetään paremmin sen antama matkailu- ja hyvinvointipotentiaali!

Ei mennyt Suomi.fi-uudistus kerralla maaliin. Minulla on Elisan laaja virusturva ja mobiiliturva, ja  silti tulee jatkuvasti sähköpostia kirjoitusvirheineen sekä ohjeita ilman mitään kunnon asiaviestiä. Suomi.fi-sähköpostissa pitää olla oma logo Suomen lipulla varustettuna sekä Vero.fi että Kela.fi virallinen logo, ei mitään some-osoitteita kirjoitusvirheineen tai hymiöineen. Kaikki viestit olisi saanut olla omassa lokerossaan omalla logolla.

K-marketit ja Kesko terrorisoivat Seinäjoella ja Vaasan Gerbyssä ihan törkeällä tavalla. Gerbyssä Keskon johto ja vaasalaiset kelvottomat virkamiehet sopivat hankkeesta paikkaan, johon se ei sovi. K-marketit yrittivät aikoinaan profiloitua kiusaamisvapaina vyöhykkeinä, mutta nyt ne ovat  suurimmat ongelmien aiheuttajat. Harmittaa tuo törnäväläistenkin ahdinko. Keskon aluejohtaja taitaa olla näiden älyttömien hankkeiden kätilö.

Olipas silmiä avaava Pauli Reinikaisen juttu (I-P 20.4.) Katajamäen perheestä.

Talouden ja talouskasvun mallimaa on kommunistinen Kiina.

Olisi jo aika supistaa paisunutta hallintoa vähän siellä sun täällä, mutta etenkin hyvinvointialueilla. Johtajia, päälliköitä, puoluetukia on jo päällekkäin turhan paljon. Operatiivinen taso on syytä jättää rauhaan ja vain hallintoa on rationalisoitava. Säästöissä ylempien on näytettävä esimerkkiä alemmilleen.

Neljä vuotta sitten Riikka Purra oli oppositiossa ja väitti, että Suomen hallitus voisi vaikuttaa bensan hintaan, jos se vaan haluaisi. No, miten on Riikka, etkö nyt voikaan vaikuttaa, vai etkö vaan halua?

Vaasan kaupunginselälle tuli kalastuskielto kuukaudeksi. Näissäkin voisi olla sen verran silmää päättäjillä, että sallitaan alle 18-vuotiaiden viehekalastus rannalta. Monelle nuorelle hyvä harrastus, eikä vaikuta mitenkään kalakantoihin. Toisin kuin ammattikalastajien rysät keskellä Kutilahtia Sundomissa.

Hanki tavoite ja määrittele aika, jonka sisällä se on saavutettava. Tavoitteita ei voi saavuttaa, ellei niitä ole. Elämää ei anneta, se tehdään yrittämällä joka päivä saavuttaa sen päivän tavoitteet. Nuorelle tärkein tehtävä on laatia tavoitteet ja toteuttamisaikataulu!

Suomi on vanha kommunistimaa, ei meille tietoa anneta virallisista lähteistä.

On tämä huvittavaa, miten nämä jotkut eksät stalkkaavat ja onkivat meistä ja meidän nykyisistä kumppaneista tietoa. Kuuluin ennen Facebookiin. Sain tietooni,  kuinka eksä yhteisen tutun kautta käytti hyväkseen tämän fb:ia ja halusi nähdä päivityksiäni. Miksi? Lähdin facesta, toki olin miettinyt sitä jo aiemmin. Mutta mitä tämä kertoo eksästä ja hänen ajatusmaailmastaan? En tiedä terapiasta tuon taivaallista, mutta olisiko tässä jotakin tarvetta sellaiselle?

Suupohjan rataselvitys on taidettu tehdä tilaajien toiveiden mukaisesti. Vaikuttaa ihan huuhaalta, koska vähät linja-autotkin kulkevat lähes tyhjinä, vaikka linja-autolla pääsee lähemmäs. Mieluummin pitää satsata linja-autoliikennöintiin, että vähät vuorot pysyivät. Linja-autoon pääsee muualtakin ja voi jäädä muuallekin kuin asemalle. Kaikki eivät jää esimerkiksi junan mahdolliselle Ideaparkin pysäkille tai matkakeskuksen.

Miten Vaasan kaupungilla on niin aikaansaamatonta porukkaa töissä, että keskussairaalan kynnöspeltoparkkipaikkaa pesäpallokentän takana ei saada kelvolliseen kuntoon? Meinasin nyrjäyttää niskani heiluessani autossa puolelta toiselle, kun ajoin entisen pelikentän puolelle. Järkyttävät kuopat. Meneekö vielä montakin vuotta asian hoidossa? Kaavoitusko tässä taas on jarruna? Käykää edes tutustumassa. Kunnollinen lanaus karhulla auttaisi jo.

Ai pullonpalautuskin veronalaiseksi?! Kyllä on tämä maa köyhä. Niin, ja ne omat patruunatkin pitää ottaa rintamalle... ja aseet ja droonit. Kirstu on siis totaalisen tyhjä.

Miksei YEL-muutos astu heti voimaan? Vuoteen 2028 mennessä moni pienyrittäjä ehtii mennä konkurssiin ennen sitä. Nykyinen laskennallinen YEL on kohtuuton pienyrittäjille ja taas esimerkki hallituksen vieraantumisesta todellisuudesta. ALV-rajan nostaminen vasta sille tulotasolle, jolla pärjää.

Ei kukaan nuori tai nuori aikuinen halua elää Kelan etuuksilla. Sellainen on täysin oikeiston keksimä legenda, jolla pyritään polkemaan duunarien palkkoja alas ja samalla oikeisto usuttaa köyhät ja pienipalkkaiset duunarit toistensa kimppuun. Kelan minimietuudet eivät ole hääppöisiä. Ja työ ei edelleenkään ole palkansaajille harrastus, vaan työllä pitää tulla toimeen.

Miksi ihmeessä tässä taloustilanteessa meille anotaan joitakin EM-kisoja?

Marin kutsui aikanaan ulkomailta ihmisiä Suomeen opiskelemaan perheineen täysillä sosiaalietuuksilla. Gallupeissa näkyi heti köyhyyden lisääntyminen ja se nostaa vasemmiston kannatusta. Kannattaa ottaa asioista selvää ennen kuin suoltaa soppaa.

Suviseurat Kauhavalla ensi kesänä. Onko kenelläkään tietoa tarkemmasta ajankohdasta?

Dieselvero, mikä tarkoitus sillä on tänä päivänä?

Nyt olisi valtakunnallisten ja paikallisten eläkejärjestöjen syytä aktivoitua! Puheet eläkkeiden leikkaamisesta saa riittää. 48 vuotta olen maksanut eläkemaksua työskennellessäni yksityisillä työnantajilla. Siinä samassa on maksettu edellisen sukupolven eläkettä. Veroprosentti on jo nyt riittävän korkea, sitä ei saa korottaa, vaan pikemmin alentaa. Me eläkeläiset yhteisellä päätöksellä osaamme reagoida ja lopettaa kuluttamisen, jos tämä keskustelu jatkuu.

Hallitus teki "kasvutoimia" ja leikkaa tulevina vuosina mm. perusväylänpidosta. Maantiet rapistukoot ja heikentäkööt alueiden kilpailukykyä. Säästettävää riittäisi muualtakin, ei vaan tunnu lukutaito tai sinnikkyys riittävän tarkempaan tutkimiseen.

Seinäjoen seurakunta suunnittelee kappelien lopetusta? Ev.lut. srk on julkisyhteisö, joka hoitaa julkisia hallinto- ja palvelutehtäviä. Missä on avoimuus? Syksyllä on srk-vaalit. Miksi seurakuntalaiset pidetään pimennossa siitä, mikä muuttuu Nurmossa, Peräseinäjoella ja Ylistarossa?

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen