Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen jäsenten valinta siirrettiin tiistaille.
Valtuuston puheenjohtajana jatkaa Joakim Strand (r.). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Tommi Mäki (kok.) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Päivi Karppi (ps.).
Monien lautakuntien puheenjohtajat vaihtuivat viime kaudesta.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Jasmin Granholm (sd.), koulutuslautakunnan puheenjohtajaksi Anne-Marie Viinamäki (kok.) ja kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtajaksi Ida Jousmäki (sd.).
Entinen kaupunginhallituksen suunnittelujaosto ja tekninen lautakunta yhdistyivät uudeksi kaupunkiympäristölautakunnaksi. Sen puheenjohtajaksi valittiin Kai Luoma (kok.).
Rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtajana jatkaa Johan Ångerman (r.) ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana Heimo Hokkanen (kd.).
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Reinhold Klockars (r.) ja Vähänkyrön aluelautakunnan puheenjohtajaksi Kari Laine (ps.).
Sosiaali- ja terveyslautakunta istuu vain tynkäkauden, kuluvan vuoden loppuun asti. Sen puheenjohtajana jatkaa Tomas Öhman (r.).
Lautakunnissa päätetään kuntalaisia lähellä olevista asioista, esimerkiksi koulujen lukuvuosien alkamis- ja loma-ajoista, päivähoitomaksuista, bussiliikenteen hoitamisesta ja omakotitalotonttien jakamisesta.
Raija Koivisto