Viime viikkoina on kohistu yritysten ja kuntien monimuotoisuuskoulutuksista. Niitä kutsutaan DEI-koulutuksiksi (Diversity, Equity, Inclusion).
Osa on kokenut, että DEI-koulutukset ovat ideologista tuputusta aikuisille ihmisille. Ja kyllähän näitä kalliita auditoijia ja konsultteja on julkisella puolella ja yrityksissä ollut riittämiin.
Monelle koulutuksissa yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden rinnalla matkannut intersektionaalinen feminismi ympyräkarttoineen on herättänyt kummeksuntaa.
Luottamushenkilönä osallistuin keväällä itsekin monimuotoisuuskoulutukseen. Tutkimme seinälle liimattuja valokuvia valkoisesta ja värillisestä miehestä, ja pohdimme, kummasta herää mielikuva oletetusta pankinjohtajasta, ja kumpi heistä on oletettu asunnoton.
Sinänsä ymmärsin pointin: me helposti jaamme ihmiset eri kategorioihin aiempien kokemusten ja ihmiskunnan historian perusteella. Omassa ajattelussa voi aina olla korjattavaa. Sydäntään on hyvä tutkiskella: miten näen ympärilläni olevat ihmiset, ja miten puhun ja ajattelen heistä.
Tein graduni feministisestä ajattelusta, joten väitän, että tunnen siksi tätä DEI-ideologiaa.
Osa feminismin antamasta kritiikistä, joka kohdistuu valtarakenteisiin, on ihan hyvääkin. Koska, kenen mielestä epätasa-arvo tai toisen sortaminen olisi jotenkin kunniallista tai ylipäätään edistäisi yhteistä hyvää? Eihän yhteiskuntamme vieläkään ole tasa-arvoinen.
On lapsiköyhyyttä, eläkeläisahdinkoa, työttömyyttä, osattomuutta ja syrjäytymistä. Näitä kipukohtia vastaan yritämme tietenkin taistella.
Käsitteet, kuten miesten ja naisten palkkatasa-arvo, ja vammaisten kohdalla käsitteet, kuten esteettömyys ja itsemääräämisoikeus, eivätkö ne ole juurikin hyviä tuloksia nimenomaan vuosikymmenten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä?
Naisten kohdalla heidän oikeuksiensa yhteiskunnallinen tunnustaminen on ollut vuosituhansia pitkä matka, mutta nykyään nainenkin voi olla presidentti tai pääministeri. Osatyökykyinen työntekijä voi olla yrityksensä Vuoden Työntekijä. Kehitysvammainen artisti voi edustaa maatamme kansainvälisessä musiikkikilpailussa.
Jossain on tehty jotain siis oikein.
Erilaisuuden tunnustaminen ja ennakkoluulojen hälventäminen ovat olleet osa pitkäjänteistä työtä jo vuosien ajan. Tähän kuuluu myös mm. maahanmuuttajiin kohdistuvan rasismin ja ikäihmisiin kohdistuvan välinpitämättömyyden kitkeminen.
Käsitteitä tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus ei sinänsä tule vastustaa.
Ne ovat asioita, joita voi hyvällä mielellä edistää. Ei tule siis heittää pois lasta pesuveden mukana.
En kuitenkaan pitänyt monimuotoisuuskoulutuksen ehdottomuuden hengestä, tai sellaisesta innosta, jolla tiettyä poliittista agendaa sektorikarttoineen tilaisuudessa yritettiin luottamushenkilöille tuputtaa.
Luottamushenkilönäkin haluan yhä ajatella omilla aivoillani, ja näin yrittää löytää parhaat mahdolliset ratkaisut lähimmäisteni kanssa yhdessä elämiseen.
Isa-Maria Söderudd (kd.)
Vaasa