Kun mietit elämääsi ja juuri alkanutta vuotta, kumpaa tällä hetkellä kaipaat ja tarvitset enemmän – armoa vai tarmoa?
Mihin tarvitset sitä, mitä tarvitset? Miksi?
Kummallisen usein me ihmiset tuppaamme panostamaan juuri siihen, mitä itse asiassa sillä hetkellä emme niinkään tarvitsisi. Ne, joiden kalenteri on jo muutenkin valmiiksi täynnä ja jotka jo suorittavat elämän eri osa-alueita tunnollisesti ja itseään säästelemättä, pyrkivät kaivamaan sisuksistaan vielä hitusen enemmän tarmoa. Vielä voisin tehdä paremmin! Vielä voisin antaa itsestäni enemmän! Vielä tahtoisin olla toimeliaampi.
Ja ne, jotka jo nyt varovat ottavansa elämässä seuraavaa askelta, koska eivät voi olla varmoja, mihin se johtaa, pysyttelevät mieluusti yhä paikoillaan. Elävät elämäänsä säästöliekillä ja siirtävät vaikeita keskusteluja ja päätösten tekoa. Armahtavat itsensä seuraavan siirron epämukavuudelta ja jäävät odottamaan, josko jokin kuitenkin muuttuisi ihan vain itsestään.
Kumpaa sinä siis tarvitset?
Itselleen armollisena olemisesta puhutaan nykyään paljon. Työelämän kovissa paineissa, sosiaalisen median tuottamassa vertailupätsissä ja tukalissa ihmissuhteissa monet kaipaavat jotakin armon kaltaista – riittämistä sellaisena kuin on.
Miltä vasta alkanut vuotesi näyttäisi edetessään, jos tänä vuonna suuntautuisitkin piirun verran kohti armoa, ennen kaikkea suhteessa itseesi mutta ehkä myös toisten ihmisten kanssa? Mitä se tarkoittaisi työnteon, ihmissuhteiden tai oman hyvinvoinnin kannalta?
Eikö armo kuitenkin pohjimmiltaan ole hyvyyttä ja myötätuntoa, keskeneräisenä ja vajaanakin hyväksytyksi tulemista ja rakastettuna olemista. Tokko tuo kovin karuille kujille johtaisi.
Entä mitä mahtaisikaan vuotesi tuoda tullessaan, jos kokoaisit kolhuja kokeneen, sinnikkäästi piileskelleen tarmosi – ja tarttuisit tuumasta toimeen? Kohtaisit jotakin sellaista, jota olet pitkään jo lykännyt. Olisit rohkea, vaikka pelottaa. Saisit aikaan jotakin itsellesi erityisen tärkeää.
Armo kuitenkin sisältyy myös tarmoon. Tarvitsemme tarmoa hoitaaksemme asiat, jotka omalle vastuullemme ovat tässä elämänkohdassa tulleet. Samaan aikaan tarvitsemme armollisuutta hyväksyäksemme realiteetit ja nähdäksemme, missä ovat omien vaikutusmahdollisuuksiemme rajat.
Molempia me tarvitsemme jokainen, mutta sopivassa suhteessa pysyäksemme toimintakykyisinä ja ihmisinä toinen toisillemme.