Eduskuntavaalit ovat lähestymässä, ja osa puolueista on jo luvannut tuoda vaaliteemana turkistarhauksen kieltämisen Suomessa. Jo kerralleen uutisoituja turkistarhaukseen liittyviä epäkohtia nostetaan nyt esille uudestaan. Esimerkiksi Evijärven tapauksessa SEY:n mukaan eläimet kuolivat nääntymällä, mutta avin mukaan tätä on mahdoton tietää, koska tilalla ei tuolloin (2021) ollut enää poisvietäviä raatoja, vaan ainoastaan jäänteitä. Missä oli tutkiva journalismi?
Hiljattain Oikeutta eläimille julkaisi siis yksittäisiä kuvia huonosti voivista ketuista, joista ei saa kokonaiskuvaa miten koko kettutarhan ketut voivat. Yksi kuva oli karvanajolla olevasta ketusta, mikä on normaalia myös villiketuille luonnossa. Eikä sekään ole mikään kaunis näky verrattuna talvisesta tuuheaturkkisesta villiketusta lumihangella hyppelehtimässä. Videolla näkyvä hopeakettu oli paniikissa yöllisistä salakuvaajista.
Kuvissa olevia sairauksia ja jalostusmenetelmiä esiintyy kotieläimissäkin mm. koirajalostuksessa. Tarhaolosuhteissa eläin, jota ei voida hoitaa, yleensä lopetetaan. Kotieläimissä jotkut pitävät sairasta eläintä usein turhankin pitkään elossa, eikä se herätä salakuvaajien kiinnostusta.
Kettukapia, mitä esiintyy villiketuilla, kun on ylisuuri kettukanta, en ole kuullut enkä nähnyt olevan tarhaketuilla. Sellaisen villiketun kohtalo on yleensä nälkäkuolema, jos ei satu armahtava metsästäjä kohdalle.
Siis kumpaa uskoisi, ideologisia eläinsuojelijoita vai lakiin nojaavia viranomaisia? Turkistarhaajat ovat jo valmiiksi hyväksyttyjä maalittamisen kohteita. Olisiko Evijärven tapauksessakin pitänyt kysyä tarhaaja vointia, miten jaksat työsi kanssa?
Pahinta eläinrääkkäystä tarhoilla tapahtui niiden toimesta, jotka ajoivat tarhoilta ketut ja minkit ns. vapauteen. Satoja pentuja kuoli emojen vapautuksessa. Mahtaako muistaa ns. eläinsuojelijoiden omatunto nuo rikokset?
Armeijaikäisenä tuli oltua pari nahoituskautta turkistarhalla töissä. Työtehtäviini kuului nahkojen käsittelyä, eläinten ruokkimista, häkkien korjailua. Nahoituksen jälkeen eläinten siirtämistä tyhjiin jääneisiin häkkeihin. Siinä tuli nähtyä ja opittua tarhakettujen elämää ja luonnetta. Eläimet oppivat luottamaan hoitajiinsa, vieraita vieroksutaan.
Kun on tutustunut ideologisten eläinsuojelutahojen julkaisuihin, niin en voi omalla työkokemuksellani allekirjoittaa heidän väitteitään epäeettisyydestä, enkä muitakaan eläinrääkkäys- ja kärsimystarinoita yleistämällä. Saati sitten fiktiivisiin romaaneihin perustuvia väitteitä (Il-Po 27.1.).
Turkistarhausta on ollut jo yli sata vuotta, ja varjotalot ovat tarhakettujen ja -minkkien koti, jotka täyttävät lakivaatimukset. Vertaaminen tarhakettuja villikettujen luonnonmukaiseen käyttäytymiseen osoittaa epätietoisuutta.
Ideologisten eläinsuojelijoiden teettämät gallupit turkistarhauksen vastustuksen suuresta määrästä Suomessa ovat vailla puolueetonta uskottavuutta. Helsingin Sanomien kyselystä pitää muistaa, että kyseessä on pääkaupunkiseudun aatelehti.
Turkistarhaus on maatalouden elinkeino siinä kuin muukin eläimiin liittyvä maatalouselinkeino. Vaalien lähestyessä maaseudun ihmisten täytyy tarkoin harkita ketä äänestää. Nyt kun on ollut taloudellisesti tiukkaa turkistuottajilla maailman tilanteesta johtuen, ovat ideologiset aktivistit haistaneet verenhajun ja odottavat turkistarhauksen kuolemaa. Seuratessani ns. eläinsuojelijoiden sivustoja, niin huomaa, että seuraava maatalouteen liittyvää eläintuotannon maalittaminen on jo kohdennettu.
V-M Hakola
Ilmajoki