Perjantaina tohtoriksi valmistuva musiikintutkija Markku Lepistö on tutkinut harmonikan leviämistä Suomessa 1800-luvulla. Lepistö siteeraa tutkimuksessaan useita tuon ajan lehtikirjoituksia.
Vuonna 1898 sanomalehti Pohjalaisessa julkaistiin nimetön kirjoitus koskien paitsi harmonikan, myös tanssin turmelevaa vaikutusta:
“Tuskin voi nykymuotista tanssia kunnollisesti puolustaa terveydelliseltä ja taiteelliselta kannalta, sillä vaikea on käsittää, miten yhtämyötäinen pyöriminen ja töpisteleminen edistäisi terveyttä, sievistäisi liikkeitä ja ryhtiä.
Päinvastoin on se hyvin yksipuolista ja täysiaikaisille hassunkurista voimisteluliikettä, joka on monelle synnyttänyt etupäässä hiestymisen ja vilustumisen tähden taudin ja jouduttanut ennen aikaiseen hautaan.
Sivumennen sopinee vielä huomauttaa, että nykyiset maalaisten tanssit ovat syrjäyttäneet kaunisäänisen viulun ja ottaneet sijaan tuon räikeä-äänisen porsasten vinkumista muistuttavan harmonikan, joka ei myöskään kauneuden aistia lisää."
– Harmonikka toi tullessaan uuden soundin, jonka nuoret ottivat heti omakseen. Soitin oli halpa hankkia, minkä lisäksi aloituskynnys soittamiseen oli matala, Lepistö kertoo.
Hän kuvailee harmonikkaa eräänlaiseksi 1800-luvun sähkökitaraksi.
– Harmonikka nautti mainetta rokkikitaran tavoin äänekkäänä ja raakana konesoittimena, jota järjestäytynyt kulttuuriväki ei tahtonut sulattaa, Lepistö sanoo.
TERO HAUTAMÄKI