Ruotsin jengit ovat herättäneet pelkoa myös meillä. Aiheesta on helppo nostaa aaltoja.
Sisäministeri Rantanen puhuu paljon järkeviä. Kun taustalla mekastaa joukko, joka joustavasti sekoittaa keskustelussa ”Ruotsin tien” ja maahanmuuton vastustamisen, ammattirikollisuuden ja koko vierailta mailta tulleen nuorison, ei kuitenkaan voi liikaa toivoa.
Ratkaisuksi tarjotaan perinteisesti kuria. Monimutkaiseen ongelmaan yksinkertainen ratkaisu. Se voikin poistaa hetkeksi oireen, mutta ei sairautta.
Aina on poikia, jotka eivät pärjää koulussa käytöshäiriöiden takia. Tie on tuttu; alkaa tulla pikkurötöksiä, koulun ote kirpoaa, tulevaisuuden eväät heikkenevät.
Erityisopetuksen muutokset eivät ole asiaa helpottaneet. Valtakunnalliset erot ovat suuria. On yläkouluja, joissa sitoutunut henkilökunta kykenee paljoon, mutta on kouluja, joissa enemmistö opettajista harkitsee alan vaihtoa. Mukaan on tullut haastava maahanmuuttajanuoriso, rankoilla taustoillaan. Järjestelmä kohtaa heidätkin tältä osin heikentyneenä.
Ylityöllistetty poliisi on paineen alla jonkin Itä-Helsingin nuorison kanssa. Suomessa pitää yrittää tosissaan, että kiven sisään pääsee ja myös alan kova ydin sen tietää. Nuoren kohdalla vankila tulee vasta pitkän alamäen päätteeksi. Julkisuus on myös pitänyt huolen siitä, että rankimman väen kasvattaminen nuorisohuoltolaitoksissa voi olla turhauttavaa. Jos lääke annetaan taudin mukaan, pääsee äkkiä lööppeihin.
Suomen tulisi kyetä parempaan. Aikaa vielä on. Ruotsissa kaikki virheet on tajuttu myöhässä. Kirveskään ei tehoa. Miten sivupoluilla horjuvalle nuorelle – tuli hän sitten Etelä-Pohjamaalta tai Somaliasta – todistetaan, että tulevaisuudella on muitakin vaihtoehtoja kuin huumediilerin avustaminen. Toivottomia ei ole, jonkun pitää vain toivo herättää.
JK. Tarkkailuluokista puhuminen ei ole ratkaisu. Vuosituhannen vaihteessa puolet viroista oli epäpätevien hallussa. Hiukan sama, mitä hoitajamitoituksen kanssa. Helppo esittää, vaan kun ei ole tekijöitä.
Jarmo Lintala
Seinäjoki