Kakstoistavuotiaana mä vedin ekan kännin. Neljätoistavuotiaana lääkkeitä ja viinaa. Kuustoistavuotiaana piriä, ja kahdeksantoistavuotiaana suoneen.
Miran (Emma-Sofia Hautala) elämä on lähtenyt luisuun jo varhain. Nyt hän on ollut puoli vuotta katkolla. Uusi elämä on alkamassa. Arjen raameiksi hän saa äidiltään Hannelta (Raisa Vattulainen) kämpän ja tämän miesystävä Kalelta (Jorma Tommila) työpaikan videodivarista.
Mutta vanha elämä tunkee ovesta ja kurkkii sälekaihdinten takaa. Uuden arjen askeleet lipsuvat kaltevalle pinnalle.
Ei narkomaanikarikatyyrejä
Johanna Freundlichin Vaasan kaupunginteatterille ohjaama Nollaneljäviisi on tärkeä ja väkevä teos, niin teemaltaan kuin taiteellisesti. Se näyttää suoraan ja siekailematta, millaista on narkomaanin elämä. Tämän se tekee moralisoimatta, saarnaamatta, ihmisen tasolta. Imelä kaikkitietävyys loistaa myös poissaolollaan ja juuri niin on hyvä.
Mira ja hänen Rami-veljensä (Petteri Hautala) ja ystävänsä Minttu (Sonja Halla-aho) ovat kokonaisia ja tosia, eivät mitään karikatyyrejä narkomaaneista.
Emilia Erikssonin puvustusratkaisu on hieno ja oivaltava. Vaatetus kertoo osaltaan tarinaa, kuivilla ollessa vaatteiden sävyt ovat neutraalin vaaleat, aineissa värikkäät kuosit räjähtävät silmille.
Tehokasta oli myös kohtausten päättäminen sähköiseen särinään ja pimeyteen, katsomossa ehtii aina hetken jännittää, mikä näky näyttämöllä seuraavaksi odottaa.
Mira, Minttu ja Rami ovat huumeriippuvaisia, mutta näytelmä luotailee alleviivaamatta muitakin riippuvuuksia. Siellä missä perheessä on yksi päihderiippuvainen, on lähipiirissä usein vähintään yksi läheisriippuvuuteen sairastunut. Myös rakkaudesta ja sen janoamisesta voi tulla riippuvaiseksi.
Ihon alle
Emma-Sofia Hautala tekee Mirana huikean roolin. Skaala ulottuu varovaisesta toiveikkuudesta hällä väliä -riehakkuuteen ja edelleen syvälle syövereihin ja epätoivoon. Kaikissa sävyissä Hautala on tosi ja läsnä.
Erinomaisia ovat myös muut näyttelijät. Petteri Hautala kamapäissään säntäilevänä Ramina, Sonja Halla-aho entiseen elämään vetävänä Minttu-ystävänä.
Raisa Vattulainen äitinä, joka toivoo ja uskoo, pettyy ja kärsii ja piilottelee omia luurankojaan. Jorma Tommila Kalena, joka "on nähnyt elämässään kaikenlaista", mutta ei ehkä sittenkään ole niin luja kuin kuvittelee olevansa. Ja itselleenhän on niin helppo valehdella.
Näytelmä tuo viiltävästi esiin sen, millaista on kun aineet puhuvat käyttäjän suulla, hävittävät alleen normaalit tunteet ja käytöksen.
Meno näyttämöllä on rankkaa ja intensiivistä. Nollaneljäaviisi menee ihon alle. Palaan mielessäni näytelmän tapahtumiin ja teemoihin varmasti vielä monta kertaa.
Tarina jättää sijaa myös toivolle.
Pasi Lampelan kirjoittama näytelmä sai kantaesityksensä vuonna 2006. Ajankohtaisuus ei ole kahdeksassatoista vuodessa haipunut lainkaan, päinvastoin. Näyttämön todellisuus on pohjalaistakin todellisuutta, ihan tavallisissa pohjalaisissa perheissä.
Pasi Lampela: Nollaneljäviisi
Ennakkonäytös Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä 21.2. 2024.
Ohjaus: Johanna Freundlich . Rooleissa: Emma-Sofia Hautala, Sonja Halla-aho, Petteri Hautala, Raisa Vattulainen, Jorma Tommila.