Viime viikolla päästiin Vaasan Hietalahden koululla joulunodotuksen tunnelmaan, kun perinteiset myyjäiset kokosivat jälleen valtavan paljon väkeä saman katon alle.
Osallistuminen erilaisiin yhdistys- ja talkootehtäviin on saanut minut lähiaikoina pysähtymään pohtimaan talkoohengen muutosta: mitä siitä on jäljellä ja mitä se meille nykyään tarkoittaa. Elämme ajassa, jossa kiire, yksilöllisyys ja omien rajojen tarkka vaaliminen ovat tulleet arkeemme jäädäkseen. Silti muun muassa nämä myyjäiset oli muistutus siitä, että pinnan alla vaikuttaa edelleen vahva tahto kokoontua, kohdata ja tehdä yhdessä. Koulun ruokala täyttyi myyntipisteistä ja iloisesta sorinasta – paikalla oli tulevia, nykyisiä ja entisiä oppilaita perheineen sekä paljon muuta väkeä.
Talkoot eivät ole vain käsipareja. Ne ovat tapa rakentaa ympäristöä, jota me itse ja meidän lapsemme saavat kutsua omakseen. Olipa kyse vanhempainyhdistyksestä, asukasyhdistyksestä tai urheiluseuran vapaaehtoistyöstä, talkoiden ydin on aina sama: Ne toimivat, kun ne tehdään yhdessä ja kun jokainen kantaa pienen osan kokonaisuutta.
Vanhempainyhdistyksen toimintaan osallistuminen on yksi konkreettinen tapa vaikuttaa siihen arkiympäristöön, jossa lapsemme viettävät suuren osan elämästään. Mikä voisi oikeastaan olla sen merkityksellisempää?
Toki on rehellistä sanoa ääneen, että on elämänvaiheita, jolloin omat voimavarat eivät riitä mihinkään ”ylimääräiseen”. Se on täysin ymmärrettävää. Joskus arjesta selviäminen vie jo kaiken energian, eikä yhteiskunnan vaatimustaso aina tue yhteisöllisyyden rakentamista. Silti haluaisin lempeästi herätellä jokaista miettimään: Mikä tekee omasta arjesta toimivaa, turvallista ja merkityksellistä? Onko se viihtyisä asuinympäristö, vahvat tukiverkostot tai yhteisö, josta löytyy vertaistukea ja uusia ystäviä? Jos lähelläsi toimii yhdistys tai yhteisö, jonka koet tärkeäksi – voisiko sinne hypätä mukaan edes pienellä panoksella?
Juuri tällaisena aikana – kun maailma ympärillämme muuttuu nopeammin kuin ehdimme mukautua ja maamme taloudellinen tilanne kiristää monen arkea entisestään – tarvitsemme talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä voimakkaammin kuin koskaan ennen. Samalla voimme opettaa lapsille jotain, mitä mikään oppikirja ei täysin tavoita: yhdessä tekemällä syntyy enemmän kuin mihin kukaan meistä yksin pystyisi. Ja usein suurin palkinto ei ole näkyvä, vaan se lämmin tunne rinnassa, kun huomaa olevansa osa jotain arvokasta. Että ihan hyvinhän tässä meillä menee.