Tai­tei­li­ja­pa­ri haluaa vä­rit­tää Vaasaa

Valentina Gelain avaa taideyrityksensä Hovioikeudenpuistikolle kesäkuun alussa. Aviomies Bekim Hasaj toivoo saavansa jalkapallossa loukkaamansa jalan kuntoon kesäksi. Myös hän tulee myöhemmin mukaan yritystoimintaan. Kuva: Anna-Leena Ekroos
Valentina Gelain avaa taideyrityksensä Hovioikeudenpuistikolle kesäkuun alussa. Aviomies Bekim Hasaj toivoo saavansa jalkapallossa loukkaamansa jalan kuntoon kesäksi. Myös hän tulee myöhemmin mukaan yritystoimintaan. Kuva: Anna-Leena Ekroos

Valentina Gelain ja Bekim Hasaj mittailevat katseillaan vielä tyhjää liiketilaa Hovioikeudenpuistikolla.

Pari viikkoa maalitelan heilutusta, sisustamista ja muuta järjestelyä, ja sitten huoneistossa päästään viettämään Valentina Gelainin taideyrityksen avajaisia.

Black Box Genesis -yrityksen toiminnan skaala on laaja, sillä siihen kuuluu niin perinteistä kuin digitaalistakin taidemaalausta, sisustussuunnittelua, graafista suunnittelua, valokuvausta, kuvitustöitä sekä laajojen seinämaalausten eli muraalien tekoa.

– Järjestän myös taidenäyttelyitä ja performansseja, Valentina Gelain sanoo.

Milanosta Vaasaan. Ensituntuman Vaasaan italialais-albanialainen taiteilijapari sai viime kesän työkeikalla. Tilaaja oli Pitkälläkadulla sijaitseva rakennusalan yritys, jonka seinässä komeilee nyt näyttävä maalaus Raippaluodon sillasta.

Vaasa puolestaan teki taiteilijapariin niin suuren vaikutuksen, että he päättivät palata tänne mahdollisimman pian. Muuttokuorma Milanosta Vaasaan purettiin lokakuussa.

Albaniasta lähtöisin oleva Bekim Hasaj ja Koillis-Italiasta, Bellunosta kotoisin oleva Valentina Gelain tapasivat opiskellessaan milanolaisessa taideyliopistossa. Naimisiin he menivät pian valmistumisensa jälkeen.

Taiteilijuus ei ollut valintakysymys. Pari toteaa maiseman vaihtamisen olevan hyväksi heidän taiteelleen. Uudet paikat ja uudet ilmapiirit ruokkivat omaa tekemistä.

Vaihtoehtona Vaasalle oli Etelä-Korea.

– Meillä on siellä ystäviä. Valitsimme kuitenkin Vaasan, ja hyvin olemme viihtyneet, he toteavat.

Valentina Gelain kävi Vaasassa yrityskurssin ja pyörittää kesäkuun alussa avajaisia viettävää bisnestä aluksi yksin. Bekim Hasaj tulee mukaan yritystoimintaan hieman myöhemmin.

Gelain toteaa, että taitelijaksi päätyminen ei ollut hänelle ammatinvalintakysymys, vaan jotain, mitä hän on.

– Minusta tuli taiteilija, koska olen taiteilija, hän summaa.

Noin kuusivuotiaana hän alkoi keksiä ja kuvittaa tarinoita yhdessä veljensä kanssa.

Myös Hasaj kertoo löytäneensä taiteilijapolkunsa luontevasti.

Toiveissa kylmä kesä. Sitä, kuinka kauan koti on Vaasassa, ei kaksikko osaa sanoa.

– Elän hetkessä, tulevasta en tiedä, aprikoi Gelain.

Myös Hasaj toteaa olevansa kulkija luonnoltaan.

Milano on mitoiltaan metropoli, Vaasan väkiluku merkittävästi vähäisempi.

Miljoonakaupungin sykettä Gelain ja Hasaj eivät kuitenkaan kaipaa. Vaasan rauhallisuus miellyttää.

– Ja taiteen tekeminen on taiteen tekemistä, oli kaupunki suuri tai pieni, Gelain arvioi.

Näyttäviä seinämaalauksia vaasalaisia vaaleita seinäpintoja elävöittämään taiteilijat tekisivät mielellään enemmänkin.

– Olemme maalanneet niitä Italiassa useita. Uudessakaarlepyyssä teimme erään vajaan seinään joulupukki- ja poroaiheiset maalaukset.

Taiteilijaparin kesätoive poikkeaa keskivertohärmäläisestä.

– Tulisipa kylmä kesä. Viihdyn kylmässä, Valentina Gelain lausuu toiveikkaana.

Anna-Leena Ekroos

-
Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä