Tais­to­lai­seen liik­kee­seen kuu­lu­neil­ta nai­sil­ta aletaan kerätä tietoa

Taistolaiseen liikkeeseen osallistuneilta aletaan kerätä muistinvaraista tietoa. Tutkimuksessa selvitetään, miltä taistolainen liike näyttää, kun sitä tarkastellaan liikkeen naisten kautta.

Kenen joukoissa seisoit -muistitiedonkeruun toteuttavat Turun yliopisto, Kansan Arkisto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS).

Keräyksen tavoitteena on saada taistolaisuudesta monipuolisempi kuva. Vähemmistökommunistinen taistolainen liike oli vahvimmillaan 1970-luvulla.

Muistoja kerätään SKS:n arkistoihin 15. helmikuuta saakka. Kansan Arkisto ottaa vastaan liikkeeseen liittyvää arkistoaineistoa, kuten päiväkirjoja ja muistiinpanoja.

Aineistoa käyttää muun muassa Turun yliopistossa väitöstutkimustaan tekevä Liisa Lalu.

– Toivottavasti kaikki liikkeeseen kuuluneet naiset ja miehet, järjestöjyrät, rivijäsenet, laululiikkeessä toimineet ja sivusta seuranneetkin taistolaiset, vastaavat kyselyyn. Kaikkien muistot ovat arvokkaita. Tähän mennessä taistolaisuudesta on puhuttu paljon tiettyjen henkilöiden suulla. Toivon, että nyt keruun kautta tallentuu erilaisia muistoja ja kokemuksia liikkeestä, Lalu kertoo.

Lalun kulttuurihistorian väitös tarkastelee taistolaisuutta sukupuolen näkökulmasta. Taistolaisuus houkutteli aikanaan joukkoihinsa poliittiselle liikkeelle harvinaisen suuren määrän naisia ja nuoria tyttöjä. Silti liike näyttäytyy usein maskuliinisena.

HANNAMARI AHONEN/LÄNNEN MEDIA

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä