Aikamme kuluneimpia iskusanoja on asiakaslähtöisyys
Juttuja kirjoittaville toimittajillekin tämä lähestymistapa on itsestäänselvyys, mutta ei välttämättä juttujen lukijoille. Jos kysymys on haastateltavalle kipeä tai vaikea, asenne nuljahtaa henkilökohtaiseksi. Mitä sillä toimittajalla on minua vastaan, kun tuollaista kyselee ja miksi se ylipäätään kirjoittaa ikävistä asioista?
Asiakkaiden takia, ei tässä muusta ole kyse. Uutisten laatijoiden ja uutisten ostajien suhde muistuttaa tilannetta kaupassa tiskin molemmin puolin.
Ostaja tulee kauppaan ja haluaa ostaa tietoja maailman tapahtumista. Tietojen kysyntää ennakoiva tiedotusväline on tehnyt sillä olevista tiedoistaan mahdollisimman laajan ja kiinnostavan valikoiman.
Asiakas ostaa tai on ostamatta. Hän voi vaihtaa kauppaakin tai hän voi päättää aloittaa uutisten lukemisen paaston. Kaikki on niin vapaata kuin sen kuuluukin olla vapaissa demokratioissa.
Tiskin takana seisova kauppias eli tiedotusväline ei päätä itsenäisesti, mistä aiheesta tehdään juttu ja mistä ei. Isossa kuviossa sitä ei päätä päätoimittajakaan, ei edes tiedotusvälineen omistaja. Huonoon tuotteeseen tyytymättömät asiakkaat voivat kaataa maailman isoimmankin tiedonvälityskonsernin.
Koska uutisen oletettu myyntiarvo päättää tekemisestä, toimittajalla on vain toiveen toteuttajan rooli. Hän on ääripäässä kaivamassa jotain, jota toisessa päässä oleva ostaja ehkä haluaa saada. Me toimittajat emme kysy sen takia, että haluaisimme sen tiedon itsellemme.
Me kysymme asiakkaidemme puolesta. Meiltä edellytetään aitoa tai edes pakotettua kiinnostusta mihin tahansa aiheeseen. Me kirmaamme varastoon ja kannamme pyydetyn uunituoreen tuotteen tiskille asiakkaan eteen.
Minua vedettiin kerran hihasta ja kysyttiin, miksi teen kotikunnastani Kurikasta vain ikäviä juttuja. En vastannut paljon mitään, koska ehdoton ennakkoasenne esti asiallisen keskustelun. Jokunen vuosi sitten silloinen Jurvan kunta kutsui Pohjalaisen päätoimittajan Markku Mantilan vieraakseen. Tapaamisen tarkoitus oli saada maakuntalehti ajamaan kunnan keskeisten päättäjien asiaa, mikä se sitten lieneekään ollut.
Asemansa väärin ymmärtäneet päättäjät on oma lukunsa ja jäänne menneisyydestä. Aika moni päättäjistä kuitenkin ymmärtää tiedotusvälineiden tehtävän ja toimittajien pakkoraot.
Meille ei muuten koskaan sanota aamupalaverissa, että tehkää vain helppoja kysymyksiä ja olkaa muutenkin mahdollisimman myötäsukaisia. Sitä varsinkaan sanota, että antakaa haastateltavan kirjoittaa juttu itse.
Valitettavasti maailma, ei myöskään Kurikka, ole valmis ja kaunis kaikilta kanteiltaan. En tiedä yhtään sellaista kuntaa. Me petämme tiskin takana olevan asiakkaan, jos me valehtelemme. Tiedossa olevan tiedon panttaaminenkin on väärän kuvan antamista.
Pahimman valehtelijat ovat tuppisuita, koska heitä on vaikea saada kiinni valheesta.
Kuka ylipäätään haluaa ostaa valheita? Heitä on. On ihmisiä, jotka luulevat ongelmien katoavan ne sivuuttamalla. Totuuden kätkeminen on ilkeyttä, rehellisyys on hyvätahtoisuutta. Meillä epäkohdan paljastamiseen liittyy aina toive sen poistamisesta. Siihen pyrkiminen ei voi olla kovin väärin.
OSMO KAHARI