Syyt­tä­jä Turun jouk­ko­puu­kot­ta­jan toi­min­nas­ta: Teot eri­tyi­sen raakoja ja tör­kei­tä

Turussa 2017 tehdyistä terroriteoista on syytettynä Abderrahman Bouanane. Oikeudenkäynti alkoi Saramäen vankilassa tänään maanantaina. Kuvat: Mikael Rydenfelt
Turussa 2017 tehdyistä terroriteoista on syytettynä Abderrahman Bouanane. Oikeudenkäynti alkoi Saramäen vankilassa tänään maanantaina. Kuvat: Mikael Rydenfelt

Turun puukotuksen oikeudenkäynnissä puidaan sitä, onko elokuisella puukkoiskulla ollut terroristinen motiivi.

Syyttäjä vaatii Turun joukkopuukotuksista syytetylle Abderrahman Bouananelle tuomiota kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta samassa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä. Syyttäjä pitää tekoja raakaa väkivaltaa sisältäneinä erityisen törkeinä ja vakaasti harkittuina.

Kihlakunnansyyttäjä Hannu Koistinen luki syytteet maanantaina alkaneen pääkäsittelyn aluksi. Koistisen mukaan teot ovat olleet omiaan aiheuttamaan pelkoa väestölle sekä haittaa Suomen valtiolle. Koistinen muistutti, että yhteiskunnan perustoiminnot perustuvat siihen, että väestö voi luottaa perusturvallisuuden säilymiseen.

Syyttäjä: tekijä mielsi itsensä Isis-soturiksi

Bouanane on Koistisen mukaan mieltänyt itsensä Isis-terroristijärjestön soturiksi. Tämän alkuperäisenä tarkoituksena oli tappaa Puolustusvoimien henkilöitä, mutta Bouanane luopui suunnitelmasta.

Lopulta kohteeksi valikoitui satunnaisia henkilöitä Turun keskustassa. Bouananen toiminta loppui vasta, kun poliisi pysäytti tämän ampumalla Turun keskustassa Brahenkadulla.

Marokkolainen Bouanane on esitutkinnassa myöntänyt puukottaneensa hengiltä kaksi henkilöä ja haavoittaneensa kahdeksaa.

Hän on esitutkinnassa myöntänyt, että osa hänen teoistaan täyttää terrorismirikosten tunnusmerkistön. Bouananen puolustus on kuitenkin kertonut lähtevänsä siitä, että puukotuksissa oli lähtökohtaisesti kyse tapoista ja niiden yrityksistä ilman terroristista motiivia. Puolustus haluaa joka tapauksessa käräjäoikeuden linjaavan asian.

Oikeudenkäynti turvallisessa vankilassa

Juttua käsitellään turvallisuussyistä Turun vankilassa, jonka turvajärjestelyjä pidetään Suomen huippuna. Bouanane on istunut tähän asti samassa vankilassa tutkintavankina. Jutun käsittely kestää viikkoja.

Mikäli Bouanane todetaan syylliseksi henkirikoksiin ja niiden yrityksiin, hänet voidaan tuomita vankeusrangaistukseen, koska hän oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeinen teot tehdessään.

Jussi Orell

-
Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä