Pian neljä vuotta olen huristellut työsuhdeautolla, ja syksyllä on tullut aika vaihtaa menopeliä. Autokuume ei kuitenkaan tunnu tarttuvan. En ole koskaan haikaillut autojen perään, enkä lainkaan ymmärtänyt, miksi jotkut pitävät rassejaan statussymboleina. Kaverin Corvetteakaan en vaivautunut kokeilemaan vaikka tarjottiin.
Auto minulla on ollut käytössäni koko aikuisikäni, kaikki umpitylsiä ja tavallisia vehkeitä. Vain kerran olen hairahtunut linjastani. Naapuri sekoitti katumaasturissaan pakin ja ajovaihteen ja kolautti Volkkari-farmarini lunastuskuntoon parkkipaikalla. Autoni kynti ylämäkeen yhdeksän metriä ja meni vähän kieroksi.
Harhauduin ostamaan aikansa loistoauton, kymmenen vuotta vanhan mustan V8-Bemarin, joka oli prikulleen samanlainen kuin ne, joilla saksalaisissa poliisisarjoissa vaimonsa paloitellut liikemies yrittää loppukohtauksessa paeta. Järjetön kiihtyvyys ja bensankulutus – ilmastonmuutos on yksin autoni syytä!
Nykyinen autonion heilahdus toisen laitaan, ruohonleikkurin moottorilla varustettu Volkkari. Imee kivasti sisuksiinsa koko perheen varusteineen, liikkuu kaupunkialueella riittävän rivakasti ja on laiskanpulskean vakaa maantiellä. Olisin ostanut toisen samanlaisen, ellei päästövilppiskandaali olisi jäänyt madon lailla pääkoppaani kaihertamaan. Sen myötä myös pohdiskelin, että pelkällä polttomoottorilla puksuttava auto on jo rahtusen antiikkinen.
Olenkin tuumaillut hybridiä, jossa on edes ripaus tulevaisuutta. Ei ole helppoa. En ole toki vaivautunut autoliikkeisiin saakka, vaan lähestynyt asiaa vasta merkkien nettisivuja kahlaamalla. Ne ovat visuaalisesti ja toiminnallisesti uljaita, mutta asiasisältöä niiltä ei ole helppo löytää.
Haluaisin siis ensisijaisesti hybridimoottorilla varustetun auton, mutta sivustot vaativat ensi valitsemaan mallin, hohtovärin, sisustuksen yksityiskohdat ja vanteet. Vasta sitten saan törmätä muuriin, ettei EcoBioFlexFuel olekaan hybridi eikä sitä tähän malliin ole muutenkaan saatavilla. Monet hybridi- tai sähköautomallit ovat niin futuristisen rumia, ettei niitä kehtaa aikuinen mies ajaa. Lähes ainoat säällisen näköiset sähköautot ovat luksusluokassa, minkä ymmärrän liiketoiminnan kannalta hyvin.
Tietysti Elon Muskin kannatti tehdä Teslasta statussymboli ja vasta sitten viritellä siitä kansanmallia, jonka menekkiä ei voi estää. Muskin puolustukseksi hän ilmeisesti aikoo ihan oikeasti mullistaa autoilun maailman – käsittääkseni kaikki hänen innovaationsa ovat vapaasti myös muiden käytetävissä.
Itse kietoudun entistä syvemmälle autotuskani syövereihin. Tarvitsenko ylipäätään autoa? Joukkoliikenne vie minut töihin vakaasti puolessa tunnissa. Autolla pääsen normaalipäivinä samaan, ruuhkapäivinä tärvään matkaan tunnin suuntaansa.
Kauppakin on kävelymatkan päässä. Silti olen velttona miehenä autoon niin turtunut, että pitänee vain rohkaista mielensä, painua kurkistelemaan konepeltien alle etsimään sitä oikeaa.
Aki Hyyppä
Kirjoittaja on Aku Ankan päätoimittaja ja tietää 313:n myötä autotuskasta kaiken.