Minoon korkannu presitentti-kaffetpaketin vuosijuhulan kunniaksi, ku havaattin jottoon eläny jo 4 vuotta uutta elämääni - syövän jäläkehen. Soli sinä päivänä valtavaa juhulaa ku tulin ehtooyöstä Raumalta SM-pysti kainalos murrekilipaaluusta. Mitä se ny on – murret – sitähän ny puhuu kaikki kakarakki, ja silti oikeen palakittivat mun.
Aamulla soitti saitraala, jotta pääseksä tulohon heti tänne. Silloon ukkoonen iski, pahallaatuunen rintasyöpä. Ja samalla viikolla kuoli äitee, mun rakkahin ihimiseni. Kysyyn oikeen lekurilta, jotta tapahtuuko muolla mitää – meilläkö vain. Yhtäkkiä tuntuu jotta kouluutus on liika kovaa, ei enää jalostavaa. Tiesin kyllä jotta joka nelijäs nainen sairastuu syöpähän ja joskus ajattelin jotta koskahan ukkoonen äkkää, mikä etuoikeus mullolis pysyä tervehenä.
Ensimmäänen palaveri lääkärin kaas oli aika hauska. Monitorilla pyörii se 2,2 sentin syöpä ja lääkäri näytti kynällä ja sanoo, jotta tästä on poistettava suuri klöntti tervettä solukkoki varmuuren vuoksi. Mua rupes hysteerisesti naurattohon, ku se piirti neliöä siihen monitorille.
Sain vastahani sellaasen ilimeen joka kuvas tuntoja, tohtuuri luuli vissihin nottoon pääsny piirisairaalasta päiväkaffeelle keskussairaalahan. Sanoon mikä mua naurattaa. Kysyyn voinko sanua leikkauksen jäläkehen ystävilleni jotta toinen on ny neliiskulumaanen ja toinen ympyriäänen. Voin vakuuttaa nottei syöpähoirot oo niitä mukavimpia kokemuksia sin jokahittelle melekeen uuvutusvoitto.
Sairaalas oli yks kiva mieshoitaja joka pruukas huutaa käytävältä: onko kaikki hyvin, tuorahanko jotaki. Huurin vastahan, jotta auttaasiksä mua ku en saanu sukkia koipihini. Se kysyy: meinaaksä jotta täs porstuasko? Nostin koipeni ylähä ja sanoon jotta paa tuohon. Se oikoo vielä mun pulttuniki ja kysyy onko ny hyvä. Kehuun jotton ainaki sata vuotta ku kukaa mies on mua puettanu tai riisuttanu. Se pökkäs mua kylykehen ja tokaasi jotta: oo ny siinä.
Moon ajatellu jottoon kohtalon suosikki, ku mulle on annettu aiva ihanat lääkärit, hoitajat ja vielä taksikuskiki. Tulin maininneheksi olovani aamu-uninen ja toivoon nottei trenkääsi olla kahareksalta vaasas ku alakas "valohoito" – 25 kertaa. Kuski soitti mulle joka aamu ja ilimootus oli tälläänen: meinaan mennä Vaasahan. Lähtisikkö mun kaas olis kivee ajella ku on seuraa, moon 3 minuutin päästä oves takana. Viimmeesnä päivänä oli labra ja kattelimma sitä menemällä eri käytäviä, samas kuuluu huuto jotta tuu tänne. Ku pääsin hollille kuuluu kommentti, son täälä – täs lukoo jotta synnytyslaitos. Ilimootin notta mullon kaikkia laija kakaroota, ja kiintiö on täynnä (75 v)
Nuori kaunis naislääkäri vahtas mun paperiani ja kattoo mun päälleni, silloon mulla jysähti jotta löytyykö niis kokees jotaki. Se sanoo jotta pitääkö tuo 37 paikkansa. Sanoon jos ikää meinaat niin valitettavasti. Sanoo jottei olsi uskonu ku olin niin elämämmyönteenen. Kehuun sille jotta se taas johtuu siitä jottoon 37 vuosiluokkaa ja son ollu niitä viimmeesiä vuosia ku on tehty vielä laatutyötä. Hahaaa!
Olin pari vuotta aikaa syöpäläästen syysjuhulas toimittamas kuinka koin oman syöpäni. Yleesö nauroo hulluna ja taputti, sanoon niille jotta eihän uskoosi, jotta syöpä on näin hauska asia.
Aino Mäki-Kaukola
Kirjoittaja on eteläpohjalaisen murreseura Krannien hallituksen jäsen.