Sylvi jätti viimeiset tassunjälkensä lumeen viime torstaina Takalan kotieläinklinikalla Nurmossa. Kuljimme hevosaitauksen viertä – sopivasti, sillä vuonna 2015 Sylvi otti ensiaskeleensa Virroilla, Mallatin ratsutilalla. Polku sulkeutui kauniisti.
Paria tuntia myöhemmin vaikean sairauden uuvuttama perheenjäsen oli poissa. Eläinlääkärin mukaan koira oli antanut kaikkensa. Lämmin kiitos vielä Sami Takalalle henkilökuntineen.
Kotiinlähdön koittaessa pää oli sumussa. Autolle tullessa avasin vaistomaisesti oven takapenkille, jotta Sylvi voisi hypätä kyytiin. Hyppääjää ei vain enää ollut. Siinä kohtaa kyyneleet tulivat uudelleen.
Viereltä lähti rakas ystävä ja päivittäinen kumppani. Hän tai se, miten haluatte, saattoi olla joillekin "vain" koira, mutta minulle niin sanotusti elämäni eläin. Lohtua antaa se, että Sylvi sai elää rakastetun ja täyden koiran elämän.
Sylvi oli aina iloinen, kiinnostunut, luottavainen ja täysillä kaikessa mukana – korvat lurpsuen, häntä heiluen. Ja vaikka lurppakorvat ja hännän jättäisi pois, en valitettavasti saata sanoa samaa kaikista tapaamistani ihmisistä.
Etätyöpäivien puolesta Sylvi tassutti aina. Se makoili pöydän alla isäntänsä jaloissa ja oli tyytyväinen. Ei sitä kiinnostanut, tuleeko Provinssi-uutiseen pysty- vai vaakakuva. Sen sijaan se odotti, lenkkeilläänkö jutun valmistuttua Törnävän festivaalialueen vai Kasperin suuntaan.
Ulkoillessakin Sylvi rakasti rapsutuksia. Niitä se keräsi kaikilta ja niitä se myös sai. Sylvi oli pidetty kaveri Hallilan koiraseurapiireissä. Kiitos kanssakulkijoille aina ystävällisestä huomioimisesta.
Kotona Sylvi oli rakas koko perheen lemmikki ja tärkeä hellyysgeneraattori. Koiran kautta lastenkin oli helppo osoittaa tunteitaan koska tahansa. Viimeisenä palveluksenaan se jakoi vielä sitä elämänoppia, jota tarvitaan, kun täytyy luopua ystävästä.
Ikävä on rakkautta, viisas vaimoni jaksaa surunkin keskellä sanoa. Se on kauniisti sanottu.
Sylvi antoi aina enemmän kuin otti. Laskin, että 11 vuodelle jaettuna sen elämä maksoi hoitoineen ja ruokineen vajaa kaksi euroa päivässä – mitätön hinta kaikesta ilosta. Tai vaikkapa siitä personal trainerin työstä, jolla se aina veti jonkun väestään ulos säällä kuin säällä. Temppu, johon pystyy vain koira.
Nyt ulos on mentävä yksin. Mentävä kuitenkin on, Sylvin kunniaksi. Samalla voi muistella Pertti Niemisen sanoin:
Olet vierelläni silti, / kun astelen rantatietä yksin, / kanssasi yhtä jalkaa, pitkin askelin. //