Suomi tuli jär­kiin­sä ja ymmärsi län­ti­set mah­dol­li­suu­det

Stressihiki helmeili kännyköiden näytöllä tiistaina Vaasan kaupungintalolla. Palkinto tuli vartin yli viisi: Suomi sitoutuu 25 miljoonalla eurolla Vaasan ja Uumajan väliseen laiva- ja liikennehankkeeseen. Hallitus lähetti paperit EU-komissioon kello 15.30 aikaan ja muotoili päätöksen yksityiskohtia sen jälkeen parisen tuntia.

Uuden laivasuunnitelman nytkähtäminen eteenpäin on iso asia paitsi Vaasalle, myös koko Suomelle ja Pohjolalle. Arviolta 191,5 miljoonan euron laiva- ja liikennehanke olisi toteutuessaan merkittävä askel Pohjoismaiden yhä tiiviimmässä lähentymisessä. Se voi muokata liikenteen virrat aivan uudenlaiseen asentoon. Liikenteellä on olennainen merkitys alueiden kukoistuksessa. Vaasan ja Uumajan välinen liikennehanke avaa Suomelle parhaimmillaan myös arktisen mahdollisuudet!

Vaasalaiskansanedustajat Joakim Strand (r.) ja Maria Tolppanen (ps.) vaikuttivat tarmokkaasti kulisseissa. Puoluerajat ryskyivät yhteisen Pohjanmaan ja Suomen menestyksen edestä. Vahvan panoksen antoivat niinikään ex-valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ja ex-liikenneministeri Paula Risikko (kok.). Näillä naisilla näyttää todella olevan painoarvoa ministeriöissä. Keskusta jostakin syystä aluksi nihkeili asialle, mutta tuli viime metreillä mukaan tukemaan.

Kaupunginjohtaja Tomas Häyryn viimeiset pari kuukautta ovat olleet tiiviit ja työteliäät. Miljoonat vilisivät viime viikonloppuna, kun Vaasassa käärittiin hihat. Uhraukset kannattivat - vihdoinkin!

Riemun keskellä kannattaa muistaa, että kyseessä on vasta ensiaskel, joka antaa Midway Alignment -hankkeelle mahdollisuuden jatkoon. Lomake seikkailee nyt EU-labyrintissä, josta se toivottavasti tulee ulos tukku rahaa mukanaan. Euroopan komissio tekee päätöksensä jatkovalmisteluista kevään aikana. Lopullinen päätös hankkeen EU-rahoituksesta on odotettavissa syys-lokakuussa.

Kulkuväylät ovat Suomelle jo maantieteellisen sijainnin vuoksi elintärkeitä. Onneksi tähän todellisuuteen lopulta herättiin. Ruotsi avitti pohjalaisia nostaessaan peukkunsa ylös vähän ennen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta. Virallinen Suomi tuli lopulta järkiinsä eikä jättänyt näin kauaskantoista mahdollisuutta käyttämättä. Siitä voi hallitusta kernaasti onnitella.

TONI VILJANMAA

Kirjoittaja on Pohjalaisen päätoimittaja

Ilmoita asiavirheestä